Joulukuun 2021 parhaat uudet pelit

Päivitetty: 01.08.2023

Vuosi on paketissa ja joulukuun 2021 parhaat uudet pelit on rankattu jouluhässäköiden keskellä. Tahti ei pelivalmistajilla laantunut vuoden lopullakaan. KasinoRankingin raati pyöritteli ansiokkaalla tuntimäärällä tuttuun tapaan melkoisen nipun uusia kolikkopelejä, joiden joukosta löytyi muutamia ihan vuoden parhaisiin kuuluvia peliautomaatteja.

Joulukuussa raati odotti Yggdrasilin Cthulhua kasinoille pamahtavaksi. Näin myös kävi, mutta H. P. Lovecraftin vuonna 1926 luoma jumalaolento oli kaikkea muuta kuin eeppinen slottiympäristössä. Kovat odotukset eivät aina kohtaa todellisuuden kanssa, mutta yllättäviä tapauksia on onneksi aina löydettävissä.

Jouluisen kuukauden parhaimmaksi slotiksi pomppasi Fire Hopper. Muutenkin erinomaisia pelejä vuoden aikana tuottanut Push Gaming jätti todellisen helmen ihan vuoden loppuun. Mielipideasioista voidaan toki aina kiistellä, mutta raadin papereissa joulukuussa julkaistu sammakkoslotti on jopa rahtusen kovempi kuin kesällä ilmestynyt Jammin’ Jars 2. Yhtä hauska, mutta vähintään henkimaailman tasolla hieman armollisempi.
Kuten niin monena kuukautena aiemminkin, myös joulukuussa Nolimit City meritoitui mitä erinomaisimmilla arvosanoilla uudella pelillään. True Grit Redemption on kuten arvata saattaa, todella raakaa viihdettä. Roisi meininki menee hyvin yksi yhteen pelintarjoajan muun tuotannon kanssa. Voi vain ihmetellä, miten näin paljon hyviä slotteja voi tulla yhdeltä ja samalta pajalta!

Joulukuussa julkaistiin tietysti paljon teemaan sopivia pelejä. Ne ovat olleen historian valossa yleensä aika vaatimattomia elämyksiä, mutta Relax Gaming teki poikkeuksen sääntöön. Santa’s Stack pikseligrafiikkoineen ja tuntuvine voittopotentiaaleineen on kelpo viihdettä myös joulun jälkeen. Play’n Gon Moon Princess sai myös jouluversion, mutta totuus on, ettei kuuprinsessan uudessa seikkailussa ole juuri mitään uutta. Samaisen valmistajan Captain Xeno’s Earth Adventure sen sijaan oli raikas tuttavuus ja sitä raati pyöritteli mielellään joulukuussa.

Viiden parhaan uuden kolikkopelin nippu on tasokkuudessaan kiitettävän tasaista laatutyötä. Vuosi on hyvä laittaa pakettiin KasinoRankingin hehkuttamien peliautomaattien avulla!

Sisällysluetteloarrow-icon

1. Push Gaming: Fire Hopper

Fire Hopper oli joulukuun ehdottomasti paras sensaatio. Siinä on samanlaista sanoinkuvaamatonta vetovoimaa kuin kaikkien aikojen parhaissa Cluster Pays -mekaniikkaa edustavissa ruudukkosloteissa. Jammin’ Jarsin kaltaiset peliautomaatit ovat monille kasinoilla aikaa viettäville tuttuja jo vuosien kokemuksella, mutta uusille elämyksille kannattaa aina antaa ehdottomasti sauma. Etenkin kun puhutaan yhdestä vuoden 2021 parhaasta kolikkopelistä. Ensiluokkaisen hienossa Fire Hopperissa kaikki elementit ovat kohdillaan ja bonuspelin syttyessä liekkeihin ei kovempaa ole hetkeen nähty.

Sellainenkin peliteema on kuin Pond englantilaisilla pelimarkkinoilla. Lampi ei paljoa joka jampalle sano, mutta Fire Hopper heittää hetkessä vetisiin tunnelmiin värikkäiden kukkien, kivien, vesiheinien, lumpeiden ja erilaisten taianomaisten sammakoiden kosmokseen. Ruudukkoslotin symbolit rytisevät 7×7 kokoluokan peliautomaatissa, jossa romahdusperiaatteen mukaisesti voittoklusterit paukkuvat pois ja uusia symboleja tippuu sen jälkeen aina tilalle.

Jopa päälle 20 symbolin klusterit ovat aivan mahdollisia ja kovimmillaan potti voi optimaalisissa skenaarioissa nousta 200-kertaiseen panosvoittoon yhdellä pyörityksellä. Parasta on tietenkin se, jos voittoputki jatkuu jatkumistaan ja korkeampiarvoisten lotuskukkasten yhdistelmät paukkuvat mahdollisimman runsaissa määrin automaattiin.

fire hopper push gaming

Sammakko on wild-symboli ja normaalin jokerin lisäksi Fire Hopperissa on erikoisempi sammakko. Jos tämä kaveri tipahtaa ruudukkoon tulikärpäsen tai rahapalkintosymbolin kanssa, alkaa hyppelyihin johtava show. Kurnuttaja loikkii pitkin peliautomaattia jättäen jälkeensä lisää wildeja ja kertoimet kohoavat samaan syssyyn. Kertoimet lisätään myös välittömiin rahapalkintoihin, jotka voivat olla jopa 1000-kertaisen panosvoiton veroisia. Leaping Frog -ominaisuus on kovaa kamaa ja jos voittavia kierroksia kertyy putkeen useita, voittaa tällöin kunnolla massia myös peruspelissä.

Bonustulikärpänen ja sammakko samalla kierroksella tietää pääsyä bonuspeliin. Kierros pelataan läpi ja sen aikana karttunut voittokerroin lähtee sellaisenaan mukaan ilmaiskierroksille, joissa wildien huuruinen sammakko on kaverina joka pyöräytyksellä. Voittokerroin nousee koko ajan ja samalla loikkijan väri muuttuu hauskasti toiminnan tiimellyksessä. Voittopotentiaali on tapissa ja peliautomaatti voi räjähtää melkoiseksi sammakoiden hyppyesitykseksi tajuttomilla kertoimilla höystettynä.

50 000-kertainen on Fire Hopperin korkein mahdollinen voitto. Ilmaiskierroksiltahan sellaisen voi napata, mutta tämä luomus on väkevän korkean volatiliteetin viihdettä. Sikamaisia tällejä ei tule niin vain, ja siksi on hyvä, että 124-kertaisella panosmaksulla voi kokeilla onneaan suoraan ilmaiskierrosten bonuspelissä. Simppeleistä ominaisuuksista ja hauskasta toteutuksesta johtuen Fire Hopper jää mieleen erittäin miellyttävänä kokemuksena. Sen vetovoima on ällistyttävän hyvää tasoa ja Push Gaming on onnistunut tuotannon kaikilla osa-alueilla häkellyttävän hyvin. Sammakon reidet maistuvat ja tuntuvat kanalta suussa. Värikylläinen Fire Hopper hunajalta puhelimen näytöllä etenkin näin vuoden pimeimpään aikaan.

  • Julkaistu: 7.12.2021
  • Korkea volatiliteetti
  • Cluster Pays -mekaniikka / 7 kelaa, 7 riviä
  • Palautusprosentti: 96,30 %
  • Maksimivoitto: 50 000 x panos

2. Nolimit City: True Grit Redemption

El Paso Gunfight ja Deadwood olivat Nolimit Cityn aikaisempia ja suhteellisen väkivaltaisia näkemyksiä länkkäriteemaisista sloteista. Molemmat ovat pelivalmistajan parhaimpia slotteja kautta historian. Joulukuussa päivänvalon näki kuitenkin vähintään yhtä kultainen pyssyjen paukkeessa rullaava peliautomaatti, joka ei genren ystäviä ainakaan jätä kylmäksi.

Jos True Grit -elokuva on tuttu, löytää tästä pelistä mukavissa määrin tuttuja elementtejä. Leffassa orvoksi jäänyt tyttö palkkaa legendaarisen yksisilmäisen sheriffin likvidoimaan isänsä murhaajat. Samaa takaisinmaksun karvasta kalkkia on tarjolla Nolimit Citylle ominaiseen pimeään tapaan True Grit Redemptionissa. Esimakua tästä antaa slotissa tärkeänä symbolina toimiva tyttö, joka jostain kumman syystä muistuttaa erehdyttävästi muuan nuorta ruotsalaista ilmastoaktivistia.

True Grit Redemptionissa ollaan kylmissä tunnelmissa kaikin puolin. Hyinen ja pimeä talvimaisema jossakin Pohjois-Dakotan tienoilla piirtyy hyytävällä tavalla kuuden kelan peliautomaatin ympärille. Slotin ylimmällä rivillä voi olla joko hahmosymboleja tai wildeja. Varsinaiset päärullat voivat tarjota mitä vain ja alimmalla rivillä on sitten lukittuja positioita, joita saa auki scattereilla. Mielenkiintoisena kuriositeettina on automaatin oikean alakulman ruutu, jossa on aina kiinnittyvä kerroinwild.

Voittoja maksetaan vasemmalta oikealle ja lähtöpiste on 240 voittotavan pelikone. Aseiden rätinän säestämät voittoputket ovat mahdollisia ja lukittujen ja jakaantuvien symbolien vanavedessä voittotavat kasvavat ja jokainen kierros näyttää aina totaalisen erilaiselta. Rosvojoukon pahikset ovat rahakkaita, mutta kovin on tietysti itse tyttö eli Grit Girl, joka neljän symbolin myötä tuo mukavasti 500-kertaisen panosvoiton.

true grit redemption

True Grit Redemption on pakattu täyteen erikoisominaisuuksia, joiden myötä tulleet suotuisat yhdistelmät voivat tuoda huikeita potteja. xWild Transform liittyy ylimpään riviin, jossa rosvonaamat muuttavat alempana automaatissa tulleita identtisiä kavereitaan wildeiksi. Vanha kunnon xWays vaihtaa kahdesta kolmeen symbolia runsaslukuisemmiksi ja muuttaa voittotapoja niin ikään positiivisesti.

Infectious xWays voi tulla vain alimmalle riville ja se laajentaa kaksi symbolia aina samaan kokoluokkaan. Nämä kaikki ovat omiaan optimoimaan kostoretkeltä irtoavia potteja. Reel Split on vähintään yhtä toivottu ominaisuus alarivillä, jossa se tuplaa kaikki sen yllä olevat symbolit toisinaan kahdesti putkeen. Transform ’Em tekee lauetessaan tietyistä symboleista identtisiä ja se viimeistelee peliominaisuuksien kameleonttimaisen kavalkadin erinomaisella tavalla.

The Torture Spins -bonuspeli pamahtaa käyntiin, jos onnistuu saamaan pääpelissä vähintään kolme scatteria. Scattereiden määrä heijastuu myös siihen, miten laaja peliautomaatti on ilmaiskierroksilla. Kahdeksan ilmaista pyöritystä on minimipalkinto ja niiden lomassa voi päästä neljän scatterin avulla astetta kovempaan bonuspeliin.

Dead Spins -bonuspeliin voi päästä joko peruspelistä tai Torture Spins -bonuspelistä ja sinne jokainen kunnon kostaja tietysti haluaa. Dead Spins -ilmaiskierroksilla peliautomaatissa kaikki kohdat ovat auki, kaikki ominaisuudet kolisevat mahdollisimman hyvällä potentiaalilla, ja etenkin se oikeassa kulmassa oleva kerroinwild on syytä pitää tarkkailussa. Kerroin nousee jokaisen potin myötä, joka voi olla huimimmillaan yli 20 000-kertainen panosvoitto.

Useimmiten ilmaiskierroksilla pikkutytölle käy kalpaten ja kosto jää unelmaksi. Teloitus tekee pahaa. Toivo kuitenkin elää aina, koska Bonus Buy on muistettu ujuttaa True Grit Redemptionin ominaisuuksien palettiin mukaan. 69-kertainen panosmaksu vie ominaisuuksiltaan köyhempään bonuspeliin ja rajuimmista rajuin Dead Spins vie kassasta 669-kertaisen maksun. Kolmas optio on 169-kertainen panosmaksu, mutta tämä vaihtoehto on todellista arpapeliä. Pelaaja voi nimittäin päästä koneen arpomana toiseen näistä bonuspeleistä. Dead Spinsien mahdollisuus on 20 prosentin kieppeillä, joten riskit riskeinä!

True Grit Redemption on äärimmäisen volatiilia peliviihdettä hurjalla erikoisominaisuuksien nipulla täytettynä. Elementit lukittuvat saumattomasti toisiinsa kiinni kuin luoti kuudestilaukeavan pesään. Rujo meininki ja hengästyttävä revolverifanfaareilla säestetty tummanpuhuva tunnelma on elämys jokaisella pyöräytyksellä. Julman raakalaismaiset toteutukset ja ison riskin pelisensaatiot ovat Nolimit Citylle arkipäivää. True Grit Redemption on kaikessa monipuolisuudessaan raflaavasti sykkivää huipputason rahapeliviihdettä.

  • Julkaistu: 21.12.2021
  • Korkea volatiliteetti
  • 6 kelaa, 4 riviä ja 240+ voittolinjaa
  • Palautusprosentti: 96,11 %
  • Maksimivoitto: 20 220 x panos

3. Relax Gaming: Santa’s Stack

Raati missasi tämän harvinaisen laadukkaan jouluteemaisen kolikkopelin marraskuussa. Tekosyitä ei esitetä, mutta välillä näitä sattuu, kun joidenkin huippuslottien julkaisuajankohdat viivästyvät tai osuvat kuun loppupuolelle. Santa’s Stack on kuitenkin joka tapauksessa erityisesti joulukuussa ajankohtainen. Raati rohkenee väittää, että Relax Gamingin sulavan viileä peliautomaatti on kepeän leppoisana viihteenä ihan pätevää slottikivaa myös vuoden muina aikoina. Faktahan on myös se, että pikkujoulut voi viettää nykyään vaikka kesällä ja teemaan soveltuvampaa slottia saa hakea.

Kahdeksan kelan ja rivin Cluster Pays -mekaniikalla rullaavassa Santa’s Stackissa tulee potti aina, kun viisi vierekkäin olevaa identtistä symbolia helähtää rullille. Erinäiset jouluvalot tuovat pienehköjä tällejä ja muori, poro, tonttu ja itse pukki ovat parhaita symboleja heti wildin perään. Symbolien klusterit voivat olla jopa 60 symbolin kokoluokkaa, jolloin joulu tulee jo peruspeliä rullatessa.

Empaattiset ihmishahmot hörisevät hassusti, kun isompia voittoja osuu kohdalle ja kaikki tapahtuu sopivan kulmikkaassa kasibittisistä videopeleistä tutussa ympäristössä. Graafisen puolen velhot ovat Relaxin pajalla onnistuneet aiemminkin hyödyntämään nintendomaisia pikselitoteutuksia ja etenkin Hellcatraz on jäänyt raadin mieleen.

Sopivan vanhanaikainen lähestymistapa on niin tyylipuhdasta retroilua, että joulupeliksi Santa’s Stackia voidaan tituleerata erittäin raikkaaksi ilmestykseksi nettikasinoiden tarjonnassa. Sympaattisen lupsakkaan äänimaailman päristessä taustalla saattaa herkästi ajatella, että mistään ison riskin pelistä ei ehkä ole kyse. Tämä harhakuvitelma on hyvä pyyhkiä mielen sopukoista oitis pois, sillä Santa’s Stack on kivenkovaa ison riskin uhkapeliä tuntuvalla volatiliteetilla. Voittopotentiaalia löytyy 20 000-kertaisen isoimman mahdollisen panosvoiton myötä joulupeliksi varsin kiitettävästi niin ikään.

Joulustressi on vanha klassikko, mutta Santa’s Stackissa on parahiksi vain pari hassua ominaisuutta. Todella simppeli ja helposti ymmärrettävissä oleva mekaniikka ominaisuuksineen on syynä ylipäänsä sille, että KasinoRankingin raati tykästyi tähän slottiin. Peruspelissä huikeinta huumaa tuo Secret Santa Respins. Uudelleenpyöritys käynnistyy, jos wild on osa voittavaa klusteria.

santas stack

Tämä klusteri, joka voi olla myös aivan tajuttoman kokoinen, muuttuu mysteerisiksi joululahjapaketeiksi. Mysteerisymbolit ovat kutkuttavia ja jos uudelleenpyörityksellä tulee uusi potti, myös nämä symbolit muuttuvat lahjapaketeiksi. Uudelleenpyörityksiä tulee niin kauan kuin uusia voittoja ja kun näin ei enää tapahdu, avautuvat mystiset laatikot paljastaen jonkin yhden ja saman symbolin. Uudelleenpyörityksiä jos onnistuu napsimaan useamman kappaleen edestä ja paketeista paljastuu pelin arvokkain symboli, eli itse Joulupukki, riemastuksen jouluinen kiljahdus kantanee kerrostalossa kaikkien asuntojen seinien läpi.

Joulu tulee viimeistään ilmaiskierroksilla, jonne pääsee kolmen joulukuusi-scatterin suosiollisella avustuksella kokeilemaan onneaan viiden pyörityksen voimin. Ilmaiskierroksilla siirrytään kyliltä suoraan Korvatunturin lahjapajalle. Paja on totta kai potentiaalisten lahjojen taivas. Jokainen pyöräytys tuo taatun wildin, mikä aina parantaa saman tien myös Secret Santan uudelleenpyöritystoiminnon mahdollisuutta. Jokaisella kierroksella tulee yksi wild lisää ja jokainen uusi scatter puolestaan palkitsee joko yhdellä ekstrakierroksella tai lisätyllä voittokertoimella. Joulu on maagista aikaa ja Santa’s Stackissa molemmat näistä voivat tapahtua kierroksella millä hyvänsä.

Santa’s Stackin viimeistelee ostobonusmahdollisuus. 100-kertainen panosmaksu heittää suoraan ilmaiskierroksille ja samalla palautusprosentti nousee oletusarvosta 97 prosentin lukemiin. Korkean volatiliteetin slotissa monipuoliset panostusvaihtoehdot hiluista hunttiin ja ostobonari alkavat olla jotakin sellaista, mitä pelaajat odottavat löytävänsä. Relax Gaming tietää kohtuullisen hyvin, mistä pelaajat tykkäävät. Santa’s Stackista voi löytää helposti uuden joulusuosikin ja se on kuin kuuma glögi joulutorilla – mukavan lämmin ja mieltä iloisesti stimuloiva viihdepläjäys.

  • Julkaistu: 25.11.2021
  • Korkea volatiliteetti
  • Cluster Pays -mekaniikka / 8 kelaa, 8 riviä
  • Palautusprosentti: 96,27 %
  • Maksimivoitto: 20 000 x panos

4. ELK Studios: Stars of Orion

Orionin tiimalasin muotoinen tähdistö on yksi tunnistettavimmista lajissaan ja sitä voi ihmetellä ympäri maapalloa. Etäisyyttä kotisohvan ja vaikkapa legendaarisen Betelgeusen kaltaisen jättitähden välillä on niin paljon, että sen tuhosta saisimme tietää 600 vuoden kuluttua tästä hetkestä. Orion metsästää härkää ison ja pienen koiransa kanssa. Stars of Orionissa metsästetään jopa 10 000-kertaista panosvoittoa tähdenlennot verkkokalvoilla vilistäen.

Stars of Orionin tapahtumapaikkana on Stonehengen oloinen temppelikeskittymä. Juuri tällaisilla rituaaleihin soveltuvilla mestoilla ihmiset ovat vuosituhansia ihmetelleet Orionin maagisia muotoja. Taikauskovibat ovat aina olleet vahvoja, kun ihmiskunta on taivaalle pällistellyt. Vaikuttavista taivaan ihmetyksistä on löydetty ympäri maailmaa ikiaikaisia maalauksia, jotka ovat tehneet selväksi sen, että juuri Orionissa on taikuutta. Teema sopii kolikkopeliin erinomaisen hyvin ja toteutuksensa puolesta se on kirjaimellisesti korkealuokkaista kamaa.

ELK Studiosin painovoimaan pohjaavien pelimekaniikkojen ystäville vaikkapa sellainen slotti kuin IO oli takuulla kova juttu. Stars of Orionissa taivaankappaleet pyörivät niin ikään miten sattuu ja juuri tämä satunnainen symbolien vyöryminen on tärkeä osa pelikokemusta. Pelimekaniikassa voittava klusteri pamahtaa aina pois ja uusien tilalle tipahtelevien palikoiden avulla voi saada lisää potteja. Rivit muokkautuvat häkellyttävällä tavalla liki joka kierroksella ja pelin seuraaminen on aina kiehtovaa. Kuin katsoisi kymmenien marmorikuulien vyörymistä toistensa päälle neliskanttisessa astiassa.

Uutta tässä ”Gravity series” -slotissa on se, että kun vähintään viisi identtistä symbolia linkittyy toisiinsa missä kohtaa tahansa ruudukossa, seuraa tästä potti. Näin taivaanportit ovat Cluster Pays -seikkailussa kirjaimellisesti auki aivan uudenlaiselle kokemukselle, jota vieläpä on höystetty supersymboleilla ja peliautomaatin oikeassa kulmassa olevalla Magic-mittarilla.

stars of orion

Taikamittari täyttyy aina, kun voiton tuonut taivaankappaleiden yhdistelmä siunaa kierrosta. Putkeen tulleet voitot täyttävät mittarin täyteen, jolloin jokin erikoisominaisuus pamahtaa käyntiin. Tappion tuonut kierros nollaa taikamittarin, jota silmä kovana tuijottaa herkeämättä. Siinä kun on nimittäin eri tasoja ja mitä pidemmäksi voittoputkien klusteri menee, sitä eeppisempiä voittokertoimilla marinoituja erikoistoimintoja voi nähdä.

Symbol Swap vaihtelee symbolien paikkoja luoden näin vääjäämättä voittavia klustereita. Orion’s Belt tiputtaa kolme wildia automaattiin ja Orion’s Club puolestaan kuusi jokeria. Orion’s Shield on jo hengästyttävää kamaa kuudella wildilla, mutta itse Orion vielä tätäkin huikeampi. Mittarin optimaalinen täyttäminen on jokaisen tähtikiitäjän toiveissa ja kovimman rundin saavuttanut nauttii suorastaan sairaasta wildeilla höystetystä palikkasirkuksesta ja peräti 64-kertaisesta voittokertoimesta.

Kolme bonussymbolia samalla kierroksella palkitsee bonuspelillä. 10 kierroksen voimin voi kurotella Orioniin asti, sillä taikamittari ei nollaudu kierrosten välissä missään vaiheessa. Upea lisä on myös se, että Super Bonus -peli saattaa käynnistyä ilmaiskierrosten aikana jos taivaanmerkit, eli superbonussymbolit ovat kohdillaan! Astetta kovempi bonuspeli on portti enimmäisvoiton jahtaamisessa ja silloin Orion todella puhkeaa kukkaan.

Niin volatiili seikkailu kuin Stars of Orion onkin, on se myös ELK Studiosille ominaiseen tapaan ostobonuspeli. X-iter-nappulaa klikkaamalla voi valita viidestä eri vaihtoehdosta mieleisensä, ja vaikkapa 100-kertainen suhteellisen kohtuullinen bonusmaksu on pulitettava, jos haluaa normaaleille ilmaiskierroksille pyrstötähden vauhdilla.

Saundit kolisevat huumaavasti ja heroiikkaa uhkuva tunnusmusiikki nostattaa pelifiilikset kattoon ja siitä läpi. Jos jostain nyt haluaa nillittää, niin 95 prosentin palautusprosentti on se, joka vähän häiritsee. Tuuripeleissä RTP:n pienehköt nyanssierot eivät radikaalisti muuta peliautomaattia rahasyöpöksi, saati pelikokemusta epämiellyttäväksi.

Stars of Orion on erityislaatuisen miellyttävää viihdettä todella nätillä kuvapinnalla varustettuna. ELK Studiosin vuosi 2021 on ylipäänsä ollut todella väkevää suorittamista. Suosio ja tunnettuus ovat kasvaneet merkittävästi suomalaisten pelaajien silmissä tappavan tasaisesti. Stars of Orionin kaltaiset tähtitieteellisen koukuttavat peliautomaatit puoltavat sitä, että myös jatkossa tältä pelivalmistajalta on lupa odottaa pääkoppaa sykkivästi stimuloivia sensaatioita.

  • Julkaistu: 7.12.2021
  • Korkea volatiliteetti
  • Cluster Pays -mekaniikka / 8 kelaa, 6 riviä
  • Palautusprosentti: 95 %
  • Maksimivoitto: 10 000 x panos

5. Play’n Go: Captain Xeno’s Earth Adventure

Atom, Drox, Boon, konemestari Filla ja kapteeni Xeno ovat tehneet pakkolaskun maan kamaralle. Aavikolta olisi päästävä pois, mutta alus pitää korjata. Menestyksen jano on kova ja äkkilähtö otollisempiin maisemiin on tavoite. Tämä puolestaan tapahtuu bonuspelissä, jossa pelaajan tehtävä on kerätä scattereita niin paljon, että ilmojen halki pöhisevä peltipurkki voidaan ohjata oikeaan galaksiin. Kuulostaa vauhdikkaalta juonelta ja sitä Captain Xeno’s Earth Adventure todella tarjoilee hauskojen hetkien parissa.

Nimikkosankarit ovat tässä pelissä eriskummallisen näköisiä örkkejä jostain ihmiselle tuntemattomasta ulottuvuudesta. Lentoaluksen korjaamisen yhteydessä ilmeisen selväksi käy nopeasti, että viiden kelan, neljän rivin ja 1024 voittotavan rahapeliautomaatti ei olekaan mikään ihan tavallinen Play’n Go -seikkailu.

Tästä takeena on Split Symbol -erikoisominaisuus, joka tekee yksittäisistä symboleista huomattavasti huikeampia. Symbolit voivat peruspelissä jakautua satunnaisesti iskevästä sähköshokista, joka näkyy sitten satunnaisissa symboleissa, jotka jakautuvat osiin. Tämä muuttaa samalla oletusarvoista voittotapojen määrää radikaalisti. Parhaimmillaan peruspelin yhdellä kierroksella voi päästä nauttimaan 32 768 voittotavan peliautomaatista. Nolimit Cityn pelien ystävät pohtivat jo tässä vaiheessa, että onko Play’n Go vain kopioinut xWays-mekaniikan. Kyllä ja ei. Inspiraation hakeminen ei toki ole laitonta, ja jakautuvat symbolit ovat kippari-Xenolle elintärkeitä.

captain xenos earth adventure

Peruspelin pyörittelyssä motivoivana elementtinä on lisäksi tieto siitä, että wildien sade voi yllättää hetkenä minä hyvänsä. Satunnainen peliominaisuus, mikä tuo takuuvarman voiton, on aina mieluinen asia pelaajan näkökulmasta. Viidellä wildilla ja parilla jakaantuneella symbolilla parinkymmenentuhannen voittotavan kierroksella voi onni potkaista kuin alien, eli hurjasti. Peruspeli on pidetty sopivan simppelinä ja ilmaiskierroksilla tapahtuu sitten Xenon aluksen korjaaminen, jos on tapahtuakseen. Korkean volatiliteetin myötä on aina se riski, että miehistö ei pääse aavikolta koskaan ilmaan.

Bonuspeli käynnistyy joko kolmen, neljän tai viiden scatterin avustuksella peruspelissä pyöräytellyltä kierrokselta. 8, 10 tai 12 ilmaista kierrosta on palkintokierrosten potentiaalinen kolmikko. Bonuspelissä jakaantuvien symbolien ominaisuus on merkittävästi yleisempi kuin peruspelissä ja scattereita keräämällä voittotapojen lukumäärä kasvaa hurjasti. Bonusrundilla seitsemän kerättyä scatteria jakaa symbolit kolmeksi ja antaa lisäksi neljä ylimääräistä kierrosta. 11 scatteria antaa niin ikään neljä ekstrakierrosta, mutta symbolit jakautuvat nyt jo neljään osaan. Maksimimäärä ilmaiskierroksia on 20 kappaletta ja mittari on tällöin täytetty. Kapteeni Xeno on iloinen ja ehkä myös pelaaja, sillä 100 000 voittotapaa on tällöin peliautomaatin mekaaninen totuus joka pyörityksellä.

Tarina on hieno, hahmot hauskoja, graafinen toteutus hivelee silmää ja sähäkästä tunnussävelmästä tulee hyvä mieli. Peli on yksi raikkaimmista ilmestyksistä Play’n Gon katalogissa vähintään syys-talven 2021 osalta. Voittopotentiaalia on tyydyttävän paljon ja pieksee kapteeni Xeno jo senkin puolesta monet samaisen pelintarjoajan aiemmat seikkailut. Tyylipuhdasta slottikivaa mitä makeimmalla toteutuksella. Lonkeronaamaisen merirosvo-Xenon jatko-osia raati toivoo kovasti!

  • Julkaistu: 30.12.2021
  • Korkea volatiliteetti
  • 5 kelaa, 4 riviä ja 1024 – 100 000
  • Palautusprosentti: 96,20 %
  • Maksimivoitto: 10 000 x panos

Mitä tammikuun uudet pelit tuovat tullessaan?

Pelivalmistajien tulevien kolikkopelien julkaisupäiviä syynätessä on ilo todeta, että vuosi 2022 starttaa mitä hedelmällisimmissä merkeissä. Tämä tietää todella raskaan sarjan slottien rullaamista, mutta siitä KasinoRankingin raati toki aina nauttii!

Quickspin osoitti vuoden 2021 mittaan, että se on yhä edelleen erittäin kovatasoinen pelivalmistaja. Tammikuussa 2022 pelintarjoaja ampuu isoilla tykeillä, kun Cash Truck paukahtaa nettikasinoille. Mad Max -leffoista pitäville voidaan luvata todella sensationaalista slottikivaa demonisella kitaroinnilla marinoituna. Ennakkoon nähdyt demoversiot ja kuvat ”Massirekasta” huokuvat sellaista vaaraa, että repäisevämpää takaa-ajoa ei ole ehkä koskaan nähty.

Relax Gamingilta tulee tammikuussa kaksi ennakkoon varsin jännittävältä vaikuttavaa peliautomaattia. Liisa ihmemaassa -sadusta ammentava leppoisan lempeä Plunderland ja japanilaiseen kulttuuriin upottava Hazakura Ways ovat melkoisella varmuudella odottamisen arvoisia slotteja. Isot Relaxin fanit odottavat toki jo tässä vaiheessa kolmatta Money Trainia, jonka julkaisuajankohta ei ole vielä tätä kirjoittaessa kantautunut raadin korvanappiin.

Push Gaming julkaisee tammikuun puolivälin jälkeen jotakin sellaista, mitä on kaivattu pidemmän aikaa kasinoille. Preerialle sijoittuvien eläinteemaisten hedelmäpelien piikkipaikkaa on pitänyt vuosikausia Pragmatic Playn superlegendaarinen Wolf Gold. Yrittäjiä on ollut, mutta sutta ei ole vielä voitettu. Push Gamingin Bison Battlessa on potentiaalia vaikka kuinka kovaksi spektaakkeliksi. Tammikuussa räjähtää ja sydäntalvella slotit maistuvat aina mitä makoisimmin!

Kirjoittaja: Joel Karhu

Olen vuodesta 2018 ylläpitänyt KasinoRankingia ja siinä ajassa testannut enemmän kasinoita, pelejä, pelinvalmistajia ja maksutapoja kuin jaksan laskea. Ennen KasinoRankingia työskentelin vuosia kasinoilla, joten kasinot ja koko ala ovat todella tuttuja.

Käteis- kierroksia