Fat Banker

Julkaistu: 16.05.2022

Ensin tuli sympaattinen farmipeli Fat Rabbit. Eräs kaikkien aikojen sympaattisimmista sloteista toimii vielä tänä päivänä hyvänä pakomatkana kaupungista maaseudun maisemiin, eikä se ole yhtään pöllömpi pääsiäisenäkään. Tätä jänöjussin porkkanajahtia seurasi heti perään looginen ja kertakaikkisen hauska Korvatunturin reissu.

Kesäkiloja kerännyt Fat Santa toi nettikasinoille kaikkien aikojen parhaan jouluteemaisen hedelmäpelin. Kolme vuotta myöhemmin Fat-sarja kaivettiin kirjaimellisesti arkusta. Vampyyri Fat Drac jatkoi pelisaagaa sopivan lempeällä tatsilla ilman, että yöunet vaarantuivat. Tästä puolisen vuotta myöhemmin mentiinkin sitten suoraan entisaikain sikamaisten pohattojen kemuihin. Fat Banker on Fat-pelisarjan neljäs slotti, eikä kovempaa ole ehkä tällä saralla koettu. Ei ainakaan pröystäilevämpää!

Mitä tulee mieleen vanhan liiton pankkiirista? Reteä elämäntapa, kultaisen kimaltelevat kulissit ja ylitsepursuava keskivartalolihavuus. Tätä ja paljon muuta tarjoilee Fat Banker miellyttävillä erikoisominaisuuksilla, ostobonusmahdollisuudella ja svengaavalla tunnelmalla höystettynä. Timanttisen tason elämäntyylille kumartavana pelinä se on ennen muuta erittäin toimiva kutsuhuuto kaikille isoja potteja saalistaville slottifanaatikoille.

Tämä siitäkin huolimatta, että ahneus on perisynti. Jokainen nettikasinoilla seikkaileva haluaa kuitenkin varmasti olla mukana sellaisessa sadussa, jossa voi parhaimmillaan olla rahakkaan onnellinen loppu. Erityisen äveriäiden ihmisten maailmassa menestymisen kiihko on hyve, ja sama pätee myös Push Gaming -pelivalmistajan vuoden 2022 kenties merkittävimpään hittipeliin.

Miksi pelata Fat Bankeria?

  • Mukisematta Push Gamingin kautta aikain parhaita slotteja
  • Supersuositun Fat-pelisarjan tuorein ja mahtavin edustaja
  • Maksimoitu voittopotentiaalisensaatio: Fat-symboli voittokertoimella
  • Maistuvia pelitoimintoja: Red Car, Gold Car ja Fortune Link
  • Ostobonuspeli kolmella vaihtoehdolla
Pelivalmistaja Pelivalmistaja Push Gaming
Volatiliteetti Volatiliteetti Erittäin korkea
Voittolinjat Voittolinjat 50
Rullat Rullat 6
Rivit Rivit 6
Min panos Min panos 0,10
Max panos Max panos 100
Jackpot Jackpot 25 000 x panos
Palautus Palautus% 96,43
Sisällysluettelo

Fat Banker -peli

Kaikin puolin kadehdittavaa elämää ja suorastaan ennenkuulumatonta retostelua. Monen päiväuni, mutta Fat Bankerille täysin normaalia. Tietyissä kulttuureissa arvostus kohoaa painoindeksin mukaan, ja Fat Bankerissa kaikki terveyshömpötykset joutavat muutenkin romukoppaan. Push Gaming toivottaa pelaajat iloisen lämpimästi tervetulleeksi sädehtivälle Banker Streetille eli todelliselle pinkkakujalle.

Näissä juhlissa mennään sadan vuoden taakse 1920-luvun ylenpalttisen opportunistiselle aikakaudelle. Maailmansota on muisto vain, kun kulutuskeskeinen, rahaa ihannoiva ja ennen muuta elosteleva elämäntyyli on kaiken keskiössä. Hollywood-unelmat ovat aina olleet totta vain ani harvoille, mutta unelmoinnista kultainen jazz-aikakausi erityisesti muistetaan. Kieltolaki on päällä, mutta väkijuomia se ei tyyriistä cocktaillaseista poista. Raha puhuu paremmin kuin sanat, ja tuhdit sikarit käryävät pehmeästi kallisarvoisuudestaan muistuttaen.

Kuten Fat-sarjan peleissä aina, nyt ei puhuta mistään inhorealismista. Visuaalinen toteutus on todella hyvällä maulla tuotettua ja taitavasti animoitua piirrosklassikkokamaa, vaikkei tällaista yleensä piirustustaiteessa näe. Naivismin ja art decon paiskatessa kättä lempeiden värien saattelemana saadaan parsittua kasaan sulava paketti, jota kelpaa pällistellä.

Kuuden kelan, kuuden rivin ja 50 voittolinjan melko korkean volatiliteetin Fat Banker -bileiden pääsylippu on halvimmillaan 10 eurosenttiä ja korkeimmillaan tuhat kertaa enemmän. Panostusvaihtoehtojen kirjo on oikein riittoisa, olipa sitten satunnainen onnenonkija tai riskejä rakastava dirikka.

Fat Banker_push gaming

Peliautomaatin 6×6-kokoiselle ruudukolle tipahtaa 36 symbolia jokaisella pyöräytyksellä erikoistoiminnot ja ilmaiskierrokset pois lukien. Kolmesta kuuteen identtistä palikkaa tuo aina potin ja kuvasto on erittäin soveltuvaista teemaan. Kuusi pankkiiria tietää peruspelissä 40-kertaista panosvoittoa. Järjestyksessään seuraavaksi arvokkaimmat symbolit ovat Fat Bankerin heila, mopsi, nimikirjaimilla koristellut kuubalaiset sikarit, herrasmiehen hatut ja korttipakan maat. Näiden lisäksi todella isoa tulitukea antaa vielä rahasäkki-symboli wildina voittokertoimella tai ilman.

Ilmaiskierroksille pääseminen on kuin äkkirikastuminen. Vaativaa, mutta palkitsevaa. Fat Bankerissa bonuspeli on astetta kovempi kuin aiemmissa Fat-peleissä, kiitos jatkuvasti kohoavan voittokertoimen. Oikein äveriäät voivat halutessaan tietysti ostaa tiensä ilmaiskierroksille, mutta se on tyyristä lystiä se.

Pilvenpiirtäjien välissä fuusiojazz soi, ja pelatessa tulee hyvin nopeasti mitä nostattavin fiilis. Selkeä mekaniikka, menestystä hönkivä tunnelma ja järkevästi lisätyt erikoistoiminnot välittömillä palkinnoilla ja voittokertoimilla ilmaiskierrospeliä myöden siivittävät meininkiä eteenpäin kuin rakettimainen osakekäyrä.

Fat Banker on nautinnollinen elämys, jossa kuka tahansa voi päästä nauttimaan vanhan kultaisen aikakauden glamourista. On nimittäin varsin helppoa rullailla pitkiäkin sessioita rahakadun kullat näköelimissä kimallellen. Pelivalmistaja on onnistunut päivittämään Fat-sarjan hyvin mallikkaasti!

Fat Bankerin ilmaiskierrokset

Fat Bankerin antoisinta ja arvokkainta antia makoisalla voittopotentiaalilla on mahdollista nauttia Fat Banker Free Spins -pelissä. Ilmaiskierroksilla viimeistään tulee selväksi se, mitä koko Fat-konsepti tarkoittaa. Bankerin ukkohan ei pelin missään vaiheessa ole kovin ohkainen veijari, mutta ilmaiskierrokset voivat paisuttaa massikeisaria heliumpallon lailla.

Ekstensiivinen elopainon kasvattaminen riihikuivalla voi parhaimmillaan tuoda 25 000-kertaisen panosvoiton rahakukkaroon. Pankkiirista tulee tässä tapauksessa saada koko ruudun kokoinen megalomaaniseksi turvonnut pallero, mutta ihan hevillä ei temppua toteuteta.

Jos Banker-symboli pyörähtää ensimmäiselle rullalle ja samalla kierroksella jollekin muulle kelalle kolahtaa wild, pääsee bonuspeliin. Viisi Fat Banker Free Spins -kierrosta ei kuulosta kovin paljolta, mutta uusia kierroksia voi saada vaikka millä mitalla. Kun ilmaiskierrospeli alkaa, Fat Banker jää pysyväksi wildiksi peliautomaattiin kierrosten loppuun saakka.

Ilmaiskierrosten aikana keloille ropisseet wildit pankkiiri käy keräämässä taskuunsa, ja viidennen jälkeen pääsee uudelle tasolle bonuspelissä. Samalla Banker paisuu aiempaa isommaksi ja voittopotentiaali kasvaa silmissä. Rahapeliautomaatin oikealla puolella on mittari, jota seuraa kainalot märkinä, kun valuuttaa ropisee kassaan.

Seuraavat tasot paukkuvat aina neljän ja lopulta kolmen wildin myötä, ja isoimmillaan myhäilevä pankkimies voi olla 6×6 kokoluokan jätti. Tällöin on mahdollista naarata Fat Banker -pelin huimimmat potit taskuun. Bonuspelin tuoksinassa wildit voivat myös omata voittokertoimen, joten niitä ehdottomasti toivoo jokaiselle kierrokselle mahdollisimman runsaasti.

  • 1×1 kokoluokan Fat Banker: 5 rahasäkkiä -> pankkiiri kasvaa + 3 ilmaiskierrosta
  • 2×2 kokoluokan Fat Banker: 4 rahasäkkiä -> pankkiiri turpoaa + 3 ilmaiskierrosta
  • 3×3 kokoluokan Fat Banker: 4 rahasäkkiä -> pankkiiri paisuu + 2 ilmaiskierrosta
  • 4×4 kokoluokan Fat Banker: 3 rahasäkkiä -> pankkiiri tukevoituu + 2 ilmaiskierrosta
  • 5×5 kokoluokan Fat Banker: 3 rahasäkkiä -> pankkiiri pyylevöityy + 1 ilmaiskierros
  • Koko ruudun 6×6 Fat Banker, eli fätimmäksi ei enää mene. Tuhdein voittopotentiaali!
video-thumb

Fat Bankerin peliominaisuudet

Fat Banker on korkean volatiliteetin kolikkopeli, jossa peliominaisuudet on suunniteltu todella tarkasti. Harvoin sitä lopultakaan näkee näin kitkattomasti peliautomaattiin soveltuvia erikoishöysteitä, jotka todella tekevät peruspelin rullaamisestakin aidosti kivempaa ja ripauksen rahakkaampaa. Hyvässä lykyssä. Takeita ei ole koskaan mistään, onhan kyseessä Fat Banker, jonka pelaajien rahoja odottavat povitaskut ovat syvät kuin Grand Canyon. Palkinnot voivat tietysti olla myös hulppeita, ja niitä jahdataan pitkin Banker Streetiä niin, että frakki katkeaa ja kalapuikkoviikset viipaloituvat.

Puhdasta jalometallia olevat harkot ovat Fat Bankerille yhtä rakkaita kuin koronkiskonta. Harkoilla on erilaisia arvoja, jotka vaihtelevat yhdestä sataseen ja kaikkeen siltä väliltä. Jos hopeinen kassakaappi pamahtaa viimeiselle kelalle harkon kanssa samaan aikaan, kerää tämä miniholvi kertoimet ja maksaa ekstrapotin pelaajalle. Tätähän joka kodin Ahmed Ahne tietysti himoitsee mahdollisimman runsaissa määrin, mutta vielä kovempaa menoa on luvassa, jos voittokerroinsymboli tulee samaan syssyyn. Jopa satakertainen kerroinkorotus tekee pienimmästäkin rahapalkinnosta mukiinmenevän.

Fortune Link on Fat Bankerin säihkyvimpiä elementtejä, ja peruspelissä se on suoranainen kulminaatiopiste. Tämä peliominaisuus nimittäin saattaa aiheuttaa peruspeliä rullatessakin pienimuotoisia äkkivaurastumisen mahdollisuuksia. Jos viimeiselle kelalle tulee hopeinen kassakaappi ja kierros on tuonut myös harkkosymboleja, käynnistyy Fortune Link -bonuspeli.

Tämä astetta nopeatempoisemmalla musiikilla varustettu hassuttelu tapahtuu tyystin erilaisessa hold-and-win-tyyppisessä peliautomaatissa, jossa joko harkkoja tai voittokertoimia symboloivia palikoita tippuu rullille. Aina kun näin tapahtuu, kierrokset latautuvat uudelleen. Kahdesta ilmaiskierroksesta lähdetään aina alkuun liikkeelle, ja peli jatkuu niin kauan, kunnes tulee kaksi hutia putkeen.

Vääräleuat saattaisivat sanoa näitä köyhän miehen ilmaiskierroksiksi, mutta Fat Bankerissa ne voivat olla portti todella isoihin tälleihin. Peruspelin mielenkiinto pysyy korkeana tällaisten satunnaisten elementtien kautta, ja onneksi kyseessä ei suinkaan ole ainoa erikoistoiminto.

Millä hyvänsä peruspelin pyöräytyksellä saattaa päästä nauttimaan punaisesta autosta. Tämä voi tapahtua, jos Fat Banker, hopeinen kassakaappi, rahasäkki-wild, rahasäkki-kerroinwild tai harkko on tullut kierroksella. Automaattisesti Red Car -ominaisuus ei laukaise itseään, sillä tämä ominaisuus on aina yhtä sattumaa kuin osakekurssien heilahtelut. Jos pankkiirin avoauto ei päristele peliautomaatin ohitse, jokin sen laukaisseista symboleista kolisee rullille ekstrahöysteeksi. Voittopotentiaali kohoaa näin välittömästi.

Gold Car puolestaan käynnistyy satunnaisesti millä tahansa kierroksella silloin, kun Fortune Link tai ilmaiskierrosten bonuspeli on käynnissä. Fortune Linkin osalta kultakiesi tuo vähintään yhden harkon tai kerroinsymbolin ruutuun ja käynnistää kierrokset uudestaan. Jos kulta-auto porhaltaa ilmaiskierroksilla ruutuun, rahasäkki-wildeja joko kertoimella tai ilman ropisee peliin satunnaisen lukumäärän mukaisesti.

Fat Banker on myös ostobonuspeli. Tämä on huojentava tieto niille, jotka haluavat päästä aina suoraan asioiden ytimeen. Hyvä optio bonusnappulan klikkaaminen voi olla muutenkin, sillä näin korkean volatiliteetin kolikkopeleissä ilmaiskierroksille ei tosiaan pääse liian säännöllisesti. Push Gaming on huomioinut myös ne pelaajat, joiden pelikassa ei ole kroisoksen luokkaa.

30-kertaisella panosmaksulla pääsee halutessaan välittömästi Fortune Link -peliominaisuuden pariin. Voittopotentiaalia tässä on toki riittämiin, mutta ostobonuksia hyödyntäessä on hyvä muistaa tolkku. Takeita ei ole mistään. Ei vaikka maksaisi 600-kertaisen panosmaksun, jolla pääsee ilmaiskierroksille vähintään yhdellä kerroinwildilla ja niin, että pankkiiri on kertaalleen kasvattanut kokoaan isommaksi.

Toisin sanoen tähän hintaan saa vähintään kahdeksan ilmaiskierrosta ja hyvät teoreettiset lähtökohdat rahajahdille. Näiden kahden välissä on sitten vielä 150-kertaisen panosmaksun mahdollisuus. Näin toimimalla saa viisi ilmaiskierrosta ja takuuvarmoja sydämen väristyksiä.

fat banker ilmaiskierrokset

Palautusprosentti ja volatiliteetti

Fat Banker on Push Gamingin peli, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että palautusprosenttia kannattaa tarkastella. Lähtökohtaisesti pyylevän rahakeisarin slotti pyörii 96,43 prosentin palautuksella. Parhaimmillaan palautusprosentti on, jos maksaa bonarit. Tällöin RTP kohoaa viidesosaprosentin verran.

Pelintarjoaja on ruuvaillut automaattiaan siinä määrin, että sitä voivat kasinot sitten tarjota parilla muullakin RTP:llä niin halutessaan. 95,44 ja 94,45 prosenttia ovat varmuudella ne kaksi muuta palautusprosenttia, joita nettikasinot käyttävät Fat Bankerin kohdalla. Kannattaako asiaa tällaisissa tuuriin perustuvissa peleissä liikoja pohtia?

Ei toki, jos oma pelikassa on teflonia, mutta järkiratkaisu on aina se, että etsii kasinon, jolla palautus on mahdollisimman hyvä. Asia korostuu etenkin tällaisessa todella korkean varianssin kolikkopelissä.

Kahden prosentin heitto alaspäin palautusprosentin kohdalla merkitsee radikaalisti heikentyneitä voittomahdollisuuksia. Teoreettisesti puhutaan useista sadoista kierroksista, joiden missaaminen ei ole fiksua.

Fat Bankerin pelaaminen sen sijaan hyvällä kasinolla on, koska se on laadukas slotti. Push Gamingin omien infojen mukaan volatiliteetti on ihan tapissa. Ei siis kannata ihmetellä, jos pyörittelee keloja pitkiäkin toveja ilman riihikuivan runsasta ropinaa pelikassaan.

Fat Banker kokemuksia

Fat Bankerissa on karismaa, riittävästi riskitasoa ja sopusuhtaisesti lisäherkkuja mukana. Pankin pohatta on toisaalta myös todella haasteellinen kaveri, mutta timanttisia kokemuksia on tarjolla. Se on heti todettava, että kasinobonuksia kannattaa ainakin kierrättää kenties jossain aivan muussa pelissä kuin tässä. Mitään muuta kuin tappiin laitetun volatiliteetin hurjastelua ei toisaalta Fat Bankerin rietastelijalta haluaisi edes odottaa.

Ilmaiskierroksillahan ne isot hillot tietysti kääritään tässäkin pelissä, mutta kokemuksiin perustuen niille pääsy on aika haasteellista. Ainakin jos vertaa Push Gamingin edelliseen saman sarjaan kuuluvaan Fat Drac -slottiin. Jos todella mielii saada pinkkaa sen verran, että voi mällätä kunnolla, bonuspelissä on saatava se mahakas pankkiiri yksinkertaisesti mahdollisimman isoksi. Jollei pääse paria tasoa ja kokoluokkaa isommalla Bankerilla hyödyntämään ilmaiskierroksia, on mitä ilmeisimmin turha haaveilla yli 1000-kertaisista poteista.

Wildien ahmimista ja pankinjohtajan töpöttelyä seuraa tietysti hiki silinterihatussa, kun ei niin runsaslukuiset ilmaiskierrokset vähenevät mittarissa. Se on huojentava ominaisuus, ettei wildin tarvitse ilmaiskierroksilla olla osa voittavaa yhdistelmää. Fat Banker kerää sen joka tapauksessa, ja siten on aina lähempänä tasokorotusta ja tuhdimpaa voittopotentiaalia.

Toisille helpottava tieto on se, että ostobonuspelinä on aina mahdollisuus päästä nauttimaan sekunnissa pelin parhaasta annista. Kokemuksiin perustuen 150-kertaisen panosmaksun pulittaminen siitä, että pääsee ilmaiskierroksille, on ratkaisuista volatiilein. Siinä tulee nimittäin melkoisesti hintaa viidelle kierrokselle. Ehkä jopa hieman liikaa. Makunsa toki kullakin.

Koko ruudun täyttävää Fat Bankeria mahdikkaalla kertoimella ei KasinoRanking pelisessioissaan onnistunut saamaan. Sitä voi tietysti hyvin kuvitella, mikä se fiilis on, jos näin onnekkaasti sattuu jollekin Hannu Hanhelle käymään! Toisaalta voi miettiä, onko mistään muustakaan peliautomaatista onnistunut repäisemään maksimivoittoa elämänsä aikana?

Harva on, mutta kaikkihan semmoisesta uneksivat. Siksi tällaisissa korkean volatiliteetin sloteissa on hyvin tärkeätä se, että peruspelin mielenkiinto perustuu muuhunkin kuin ilmaiskierrosten odotteluun. Siinä Fat Banker onnistuu vaihtuvien musiikkien ja peliominaisuuksien myötä todella hyvin.

Kohtuullisen usein laukeavista erikoisominaisuuksista ja satunnaisesta autokuumotuksesta tulee paljon lisäpisteitä. Kaiken keskellä on kuitenkin korostettava Fat Bankerin audiovisuaalista erinomaisuutta sekä sitä, miten kaikki eri elementit niveltyvät osaksi todella miellyttävää pakettia. Edes se pensein luokanvalvoja ei laittaisi Bankerille kevättodistukseen mitään muuta, kuin kiitettävän arvosanan ylistävien saatesanojen saattelemana.

Fat Banker – Usein kysytyt kysymykset
Mikä on Fat Banker?
Mikä on isoin voitto Fat Bankerissa?
Mikä on Fat Bankerin RTP ja volatiliteetti?
Missä Fat Banker -hedelmäpeliä voi pelata?

Yhteenveto

Fat Banker on oivallista jatkoa Push Gamingin jo valmiiksi erinomaiselle Fat-pelisarjalle. Perinteitä kunnioittaen visuaalinen puoli myötäilee kivasti vanhempia klassikoita, mutta sitä on osattu myös sopivissa määrin muuttaa. Yllätyksellisiä elementtejä on peruspelissäkin kiitettävästi ja slotti jaksaa viihdyttää varmasti vielä pitkään. Ainakin siihen saakka, kunnes uusi Fat-peli tulee nettikasinoille!

Täyttä kymppiä ei yhdellekään pelille ole annettu, eikä se kaiketi ole edes mahdollista. Fat Banker on kuitenkin laatutietoisen kasinoharrastajan valinta. Pätee etenkin niihin kavereihin, joille pienen riskitason tylsät hedelmäpelit eivät uppoa. Tätä kolikkopeliä pelaamalla ymmärtää nopeasti, miksi slotit ovat kasinoiden suosituin tuote. Kun viihdearvo on kiitettävä ja tietää, että on mahdollista kääriä huimia potteja erittäin hauskasti toteutetun pelin avulla, ollaan tällöin pelin suosion osalta menestyksen porteilla.

Vaatimattomuus kaunistaa paitsi silloin, kun pidetään kunnolla hauskaa viihdyttävän kasinoviihteen parissa. Jos aiemmat Fat-sarjan pelit toimivat kuin sikamaisen pankkiirin juonikkaat myyntipuheet velanottajalle, Fat Banker uppoaa kuin betoniporsas mereen.

Fat Banker jaksaa viihdyttää, vaikkeivät ne kaikista giganttisimmat voittopotit osuisikaan pelisession aikana kohdalle. Raadin vakaan näkemyksen mukaan tämä on eräs Push Gamingin parhaista sloteista koskaan ja takuulla Fat-sarjan paras.

Kirjoittaja: Joel Karhu

Olen vuodesta 2018 ylläpitänyt KasinoRankingia ja siinä ajassa testannut enemmän kasinoita, pelejä, pelinvalmistajia ja maksutapoja kuin jaksan laskea. Ennen KasinoRankingia työskentelin vuosia kasinoilla, joten nettikasinot ja koko ala ovat todella tuttuja.

Käteis- kierroksia