Octoplay-kasinot

Päivitetty: 19.03.2024

Mitä saadaan, kun Evolution Gamingin kultakauden ykkösnyrkki lähtee omille teilleen ja perustaa kokonaan uuden pelivalmistajan? Syntyy Octoplay-niminen pelivalmistaja, jonka pelit iskevät brändin mukaisesti suorastaan lonkeromaisella viekkaudella. Octoplay-kasinot takaavat hienosti toimivia slotteja sellaisilla peliominaisuuksilla, että kilpailijoilla on aihetta hikoiluun.

Uusi voi aina olla vaarallinen. Etenkin jos kyseessä on sellainen pelivalmistaja, jonka joukoissa on alan parasta osaamista ja visiot tähtiin kirjoitettu. Vielä ei ole nähty kuin alkuryminä. Se mitä tässä vaiheessa jo on julkaistu, on todella kovaa kamaa.

Harva pelivalmistaja julkaisee saman tien viisi sellaista slottia, jotka ovat kaikki loistavia. Löysät pois ja suoraan huipulle, voisi joku sanoa. Saavatko pelit vankkumattoman suosion, jää kasinopelaajien äänestettäväksi. KasinoRanking peliraateineen on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kaikki ennusmerkit viittaavat Octoplayn vahvaan nousuun.

Komeiden pelien tunnusmerkkejä ovat keskitason volatiliteetin ohella ruudukkoslotit, joissa ei perinteisiä voittolinjoja tarvitse toljottaa. Octoplayn portfolio monipuolistuu vauhdilla. Sen pelit painottuvat kolikkopeleihin, ja testaamisen perusteella ne ovat pelattavuudeltaan loistavia. Mikä tärkeintä, ne ovat myös hauskoja.

Miksi pelata Octoplayn pelejä?

  • Selkeästi edukseen erottuva pelivalikoima
  • Keskikorkean volatiliteetin slotteja (ei brutaaleja!)
  • Silti jopa 11 000-kertaiset maksimivoitot
  • Ruudukkoslotteja, joissa symbolit maksavat voittoja missä tahansa (Pay Anywhere)
  • Lock & Respin -mekaniikat eli lukkiutuvat symbolit ja uudelleenpyöritys
  • Smash-pelit

TOP 10 Octoplay pelit

  1. Heavy Anchor
  2. Hot Harvest
  3. Pearly Shores
  4. Disco Dive
  5. Mutant Potatoes
  6. Twice as Nice
  7. Lollicat
  8. Salmon King
  9. Caishen’s Temple of Gold
  10. Boom The Buffoon
Sisällysluettelo

Parhaat Octoplay-kasinot

  1. 1.
    Chipz
    Talleta 20 euroa – Saat 100 ilmaiskierrosta
     
  2. 2.
    Winnerz
    200 ilmaiskierrosta 20 eurolla + 10% palautus viikoittain
     
  3. 3.
    Spinz
    100% bonus 300 euroon asti + 100 ilmaiskierrosta
     
  4. 4.
    Wisho
    Talleta 20 euroa – Saat heti 200 ilmaiskierrosta
     
  5. 5.
    Wildz
    200% bonus 500 euroon asti + 200 ilmaiskierrosta
     
    eksklusiivinen
  6. 6.
    Trickz
    20 eurolla 100 ilmaiskierrosta + 10% cashback viikoittain
     
  7. 7.
    Wheelz
    100% bonus 300€ asti ja 100 ilmaiskierrosta
     
  8. 8.
    Caxino Casino
    100% bonus 200 euroon asti + 100 ilmaiskierrosta
     
  9. 9.
    Neon54
    100% bonusta 500 euroon asti ja 200 ilmaiskierrosta
     
  10. 10.
    Sportaza
    100% / 500 euroa + 200 ilmaiskierrosta
     

Octoplay – Parhaat pelit

Tätä kirjoittaessa Octoplayn portfoliossa on kolmisenkymmentä slottia. Painotus on nimenomaan rahapeliautomaatteihin, mitä voidaan pitää erittäin hyvänä ratkaisuna. Ei turhaa rönsyilyä, ja pelivalmistaja näyttäytyy selkeänä yhden pelituotteen tehtaana. Pelit itsessään ovat jo ehkä tämän takia laserintarkasti tuotettuja, ja teemat hitsautuvat sujuvasti yhteen sekä pelimekaniikkojen että matemaattisten toimintamallien kanssa.

Octoplayn peleissä on usein identtinen voittopotentiaali. Palautusprosenttien osalta puhutaan puhtaasti pienistä nyansseista. Yli 96 prosentin RTP:tä ei kuitenkaan löydy yhdestäkään pelistä, mutta huoli pois. Osumatiheys ja keskitason volatiliteetti takaavat tasaisesti palkitsevia kokemuksia pelivalikoiman parissa. Meininki ei ole liian brutaalia, vaikka tietysti tuuripeleissä voi aina käydä mitä tahansa.

Octoplayn parhaat pelit ovat KasinoRankingin raadin mielestä tällä hetkellä Heavy Anchor, Hot Harvest ja Pearly Shores. Merirosvojen aarteiden, maaseudun idyllin ja eksoottisen rannan kutsuhuudot ovat kokeneidenkin pelaajien näkövinkkelistä katsottuna samettista viihdettä.

Mielenkiintoisena kuriositeettina Octoplayn kohdalla voidaan mainita se, että Super Hippo, Penguin King ja Twice as Nice ovat ne varsinaiset pelistudiot, joiden vastuulla pelien tuottaminen on. Näistä Super Hippo tekee moderneja Pay Anywhere -slotteja, Twice as Nice ja Penguin King keskittyvät tuottamaan mekaniikaltaan perinteisempiin voittolinjoihin pohjaaviin peleihin. Näistä Penguin King vannoo simppeliyden nimeen ja Twice as Nice tarjoilee sitten vähän räväkämpää menoa.

Heavy Anchor

Heavy Anchor

Ankkuri on vanha meren jumalien symboli ja ikiaikainen toivon vertauskuva. Merenkulkijoiden tunnetuksi tekemissä tatuoinneissa suojeluspyhimys Nikolauksen tunnus on aina esiintynyt ymmärrettävistä syistä. Meri on vaarojen ja mahdollisuuksien valtakunta myös Heavy Anchor -slotissa. Nyt ei seilata mihinkään, vaan ankkuroidutaan vesille, jossa mukava 11 000-kertainen maksimaalinen kolikkoaarre odottaa uskaliaita piraatteja.

Syvyyksiin sukelletaan muuttuvien kelojen avulla, ja turkoosin veden paljastamasta näkymästä päätellen ei todellakaan olla Ruotsinsalmen sameissa vesissä. Tässä Karibianmeren salaisessa sopukassa peliautomaatin taustalla näkyvät uponneet fregatit ja aarrearkut nostavat fiiliksen kattoon välittömästi. Pulahdus lämpöisiin vesiin maksaa halvimmillaan 10 eurosenttiä, ja isoille merkkareille 90 euron kertapaukku riittänee motivaattoriksi aarrejahtiin.

5×9-kokoluokan ruudukkoslotissa symbolit huokuvat klassista merikriminaalien kuvastoa matala-arvoisista kolikoista silmälapun, kartan, koukun ja rommin kautta arvokkaimpaan pääkallosormukseen. Voittoja pulitetaan huolimatta siitä, mihin kohtaan ruudukossa ne paukahtavat. Pay Anywhere -mekaniikka heivaa voiton tuoneet palaset pois ja tiputtaa uusia tilalle. Symbolien määrä kullakin kelalla vaihtelee kierrokselta toiselle, joten muuttuvat kelat muistuttavat etäisesti Megaways-pelejä. Sillä erolla, että Heavy Anchor pyörii mukavammalla tavalla ja sitä on myös jopa helpompi seurata.

Erikoisempaa meininkiä merenpohjassa tarjoavat Octoplayn useille kolikkopeleille ominaiset Blaze-symbolit. Red Blazella hölvätyt symbolit saavat viisinkertaista lisävirtaa. Blue Blazen siniseksi kuorruttamat palikat ovat 10-kertaisen potin buustaamia. Wild Compass on erityisen toivottu vieras jokaiselle kierrokselle. Heavy Anchorin mukaansatempaava meininki perustuu pitkälti sen maagisuuteen.

Jos käy niin mukavasti, että tämä wildin virkaa ajava kompassisymboli on jollakin kierroksella osa voittavaa symboliyhdistelmää, nostetaan se ankkurin lailla yhden kelan päälle. Kierrokselta tulleet mahdolliset voittoputket pelataan pois, ja uusien symbolien tippuessa seuraavaksi ruudukkoon tiputetaan myös ankkuriksi muuttunut kompassi reunalta alas.

Kultaista wild anchoria ei pysäytä kuin korkeintaan tiellä oleva scatter-symboli. Muussa tapauksessa se painuu automaatin pohjalle saakka, ja jokaisen murskatun symbolin myötä sen voittokerroin kasvaa yhdellä pykälällä. Tämän perään ruudukkoon tippuu uusia symboleja, ja niiden avulla irronneet voitot saavat pottiinsa mukaan ankkurista irronneen voittokertoimen. Ruudikkainta tietysti on se, jos useampi kompassista kerroinwildiksi muuttuva ankkuri osuu kohdalle samaisella pelikierroksella.

video-thumb

Bonuspelissä aivot huumaavaa ankkuria katsellaan entistä ällistyneempänä. Niiden esiintymistiheys on kirjaimellisesti kultaisemmalla tasolla kuin peruspelissä. Ilmaiskierroksilla pelin kulku noudattelee muutoin peruspelin mallia, mutta uusi ankkuri nappaa aina edeltäjänsä voittokertoimen.

Wild anchorien kertoimet nousevat siten väistämättä. Ilmaispyöritysten edetessä sitä karjuu kuuluvasti merirosvokieltä, jos pääsee sataseen asti. Maksimivoitto edellyttää melko varmasti bonuspeliä niin, että ilmaiskierrokset saa ladattua useampaan otteeseen. Meriseikkailun multihuipennukseen pääsee peruspelistä kolmella scatter-symbolilla, tai pelikassan salliessa 150-kertaisella panosmaksulla kertalaakista.

Heavy Anchorissa koko pelin suola on nimensä mukaisella tavalla juuri se painava ankkuri. Wildeja on slottien maailmassa joka lähtöön, mutta tällainen automaatin penetroiva kultainen mötkö on käsittämättömän nerokas innovaatio. Moinen sopii myös teemaan kuin rommipullo kelmin kapteenin kouraan.

Kokonaisuutena peli on niin toimiva, että siitä puhuttaneen pitkään pelinvalmistajan referenssiteoksena. Ainoa miinus on annettava siitä, että kun lahdessa viskellään ankkureita ja kerätään merirosvon kultaa, pitäisi musiikkipuolella olla ehkä hieman sankarillisempaa musiikkia kuuloelimiä stimuloimassa. Kaikin puolin muuten Heavy Anchor osuu slottifanaatikkojen hermoon häikäisevän syvällisellä tavalla.

Hot Harvest

Maataloustuet voivat pientilallisille olla kiven alla, mutta Hot Harvestin farmilla elämä on joka pyöräytyksellä mahdollisesti hyvinkin rahakasta. Huuliharppu soi auringon posottaessa, ja laakean vehreät tilukset ovat ilo aisteille. Täällä eivät teollisen lihantuotannon kasvihuonekaasupäästöt ja antibioottiresistenssipaniikki ole ongelmia. Hot Harvest, eli kuuma elonkorjuu, antaa pelaajalle mahdollisuuden nauttia sadosta ilman, että tarvitsee saapastella inhan lannan löyhkässä.

Elonkorjuuaika Hot Harvestin fantastisen mieltä lämmittävällä tilalla voi tuoda panoksen takaisin 11 000-kertaisesti. Pääpalkinto on maukas porkkana. Keskitason volatiliteetin hedelmäpeleissä tällainen ei ole ihan peruskauraa, elleivät ne ole Octoplayn pelejä!

5×6 kokoluokan ruudukkoslotissa identtisten symbolien lukumäärä määrittelee potin arvon. Sillä ei ole väliä, missä nämä symbolit sijaitsevat, kunhan niitä saa samalla kierroksella vähintään kahdeksan kappaletta ruudukkoon. Peltotiluksilla kun ollaan, symbolit ovat tietenkin maatalouspainotteisia. Punasipuli, tomaatti, kaali, kurpitsa, auringonkukka, juusto, kananmunat, munijat ja lehmä muodostavat symbolien kartaston Hot Harvestissa.

Potin tuonut kierros käynnistää uudelleenpyörityksen, jonka aikana voiton takaavat palikat jäävät paikoilleen. Lock & Respin -toiminto pamauttaa ylijääneet pois ja uusia symboleja tippuu tilalle. Mikäli uudelleenpyöritys tuo uusia voittavia yhdistelmiä tai tilalle tulleet yhdistyvät vanhaan voittoyhdistelmään, Lock & Respin käynnistyy uudelleen.

Mehukkaimmillaan voi siis päästä nautiskelemaan yhdellä panosmaksulla pitkäkestoisesta uudelleenpyöritysten fanfaarista. Kokonaispotti paisuu tässä tapauksessa tasaisen mukavasti, mutta erikoisominaisuudet ovat portti isompaan menestykseen. Punaisen liekehtivät Red Blaze -symbolit nostavat voittokerrointa viisinkertaisesti. Vaaleansiniset Blue Blazet toimivat samalla periaatteella, mutta 10-kertaisella muulinpotkulla.

Miellyttävällä piirrostekniikalla taiteillussa silmiä hivelevässä Hot Harvestissa on toisinaan tarjolla myös huikea lisäominaisuus. Uudelleenpyöritykset voivat johtaa tilanteeseen, jossa ruudukko on täynnä potin tuovia voittavia symboliyhdistelmiä. Tämä johtaa siihen, että ruudukko pamahtaa täyteen kierroksen isoimman potin tuoneella symbolilla. Paras tilanne on se, että ruudukko menee täyteen sympaattisia lehmiä, sillä mansikkien avulla saa ylimääräisen 50-kertaisen panosvoiton.

video-thumb

Ilmaiskierrokset löytyvät Hot Harvestista totta kai, ja pellot pannaan pakettiin heti, jos onnistuu saamaan peruspelissä kolme scatteria. Seitsemän kierroksen voimin kerätään antimia talteen, ja samalla voittokerroin nousee jokaisella pyöräytyksellä. Ilmaiskierrokset saa ladatuksi uudestaan kolmella scatterilla, ja tällöin voittopotentiaali on sen raketin lailla aina sataseen asti kohoavan voittokertoimen myötä väkisinkin hurja. Ostobonuspeli Hot Harvest on myös, ja 120-kertainen panosmaksu vie maajussien ilmaiskierrosten paratiisiin silmänräpäyksessä.

Farmi-teema ei ole kovin harvinainen kolikkopeleissä. Pelivalmistajat ovat huomanneet, että jostain kumman syystä elämä luonnon välittömässä läheisyydessä puhuttelee pelaajia ainakin fantasian tasolla. Kun mullankatkuiseen ympäristöön isketään tuhatmäärin voittomahdollisuuksia, muuttuu urbaanista todellisuudesta pakoon vievä simulaatio houkuttelevaksi.

Hot Harvest on kertakaikkisen sympaattinen slotti, jossa lehmiä on aina kiva pällistellä. Erikoisominaisuudet sopivat kuin nakutettu tähän agronomien päiväuneen. Vuosikausia maaseudun idyllistä elämää kenties parhaiten kasinopeleihin tuonut Push Gaming -klassikko Fat Rabbit oli pitkään se paras farmipeli. Hot Harvestissa on enemmän potkua, ja se että maatilalla kasvatettavat terveysvaikutteiset herkut tuntuvat tosiaan kuin kasvavan maan uumenista pikavauhtia peliautomaattiin, tekee siitä erittäin immersiivisen ja harmonisen kokemuksen.

Pearly Shores

Monelle rantaparatiisislottien fanille sellainen NetEnt-klassikko kuin Aloha! Cluster Pays on ollut vuosia se mukavan leppoisa pakokeino marraskuun sateilta. Octoplayn riveissä on myös NetEnt-historiaa, joten ei ole ihme, että yksi pelivalmistajan ensimmäisistä peleistä sijoittuu kutsuvasti palmupuiden hellään huomaan.

John Steinbeckin Helmessä rikkauksien tavoittelu johti traagisiin tapahtumiin. Simpukoista löytyvien helmien sukeltaminen ei ole ainoa vaara, mikä niihin liittyy. Melo-helmiä on huutokaupattu Christiesin tapahtumissa jopa yli parinsadantuhannen euron hintaan, joten ne ovat iso bisnes. Tyydyttävää voittopotentiaalia huokuva Pearly Shores -slotti on helmiä himoitsevan onnenonkijan maanpäällinen taivas jossakin Tyynen Valtameren kirkkaissa vesissä.

11 000-kertaista helmivoittoa voi saalistaa pikkuhiluista 90 euron kertapanokseen asti. Monipuoliset panostusvaihtoehdot tekevät rantalomasta houkuttelevan, olipa lompakon paksuus minkälainen hyvänsä. Octoplayn monen muun slotin tapaan 5×6-kokoluokan ruudukossa voittoja maksetaan silloin, kun vähintään kahdeksan identtistä symbolia heilahtaa mille paikoille tahansa koneeseen.

Eksoottiset c-vitamiinipommit ja rantaelämää symbolisoivat merkit sininen kilpikonna pääjehuna muodostavat automaattipelin symbolijoukon. Mitä enemmän saa samoja symboleja yhdellä pyörityksellä, sitä tuhdimpi on myös potti. Voiton tuoneet palaset poksuvat pois, ja uusia symboleja kolahtelee niiden tilalle, mikä mahdollistaa uusia voittavia kombinaatioita.

Peruspeli toimii kuin loma ilman hyttysiä eli nautinnollisen kitkattomaan tapaan. Automaatti itsessään on jälleen kaikin puolin kutsuvan näköinen. Yksi Octoplayn muissakin peleissä toistuva pieni yksityiskohta on juuri se, että pelikoneen laitakulmia ei ole rajattu. Symbolit rytisevät lämpimällä tavalla merellisen taustaympäristönsä keskellä, ja mahdollisesti hyvin pitkiä voittoputkia katselee mesmeroituneena.

Helmien jahdissa erinomaista lisäpotkua tuovat Octoplayn kehittelemät kerroinkorotukset. Symboleilla voi olla Red Blazen tai Blue Blazen korotus kytkettynä itseensä. Punaisena hehkuvat symbolit korotetaan näissä tapauksissa viisinkertaisesti, kun taas sinisen pyörteen pauloissa ne pyörivät nätisti kymmenkertaisella kertoimella. Yksi ainoa pyöräytys Pearly Shoren rauhoittavassa miljöössä voi tuoda kahisevaa kukkaroon siinä määrin, että hellehatulle on tarvetta. Yksinkertaisen toimivan konseptin hohtohetket voi kokea perinteiseen tapaan ilmaiskierroksilla.

video-thumb

120-kertaisella ylimääräisellä panosmaksulla bonuspeliin pääsee milloin tahansa. Orgaanisesti rullailevan slottifanaatikon tulee puolestaan saada vähintään kolme kiinanruusu-scatteria peruspelissä. Tästä palkitaan kymmenellä ilmaiskierroksella. Jos onnistuu nappaamaan kolmea useamman kiinanruusun kerralla, saa tietysti enemmän vapaapelejä. 25 on maksimimäärä, minkä voi heti kättelyssä saada, ja silloin simpukoiden potentiaali realisoituu liki väistämättä.

Oranssina hehkuvat kallisarvoiset helmet avonaisen simpukan sisällä ovat Pearly Shoresin punainen lanka. Ennen kaikkea ne nostattavat voittopotentiaalia pilviin. Nämä erikoissymbolit voivat tippua peliautomaattiin vain ilmaiskierrosten aikana. Jokaisella helmellä on voittokerroin, jonka arvo tuplataan jokaisen yhdellä kierroksella tulleen potin myötä. Yhden helmen voittokerroin voi kohota 100-kertaiseksi yhden kierroksen aikana. Kun kierrokselta irronneet potit on kerätty, helmen arvo lisätään tähän yhdistettyyn voittoon.

Helmen mahdollisesti hyvinkin nopeasti ja yhdellä kierroksella sfääreihin kohoava voittokerroin tekee Pearly Shoresin bonuspelistä äärimmäisen jännittävän. Helmen kerroin lähtee seuraavalla pyörityksellä liikkeelle aina nollasta, mutta juuri sen tuplaantuvan luonteen takia multiplier-ominaisuus nousee hetkessä raketin lailla ylös. Voidaan sanoa, että tämä bonuspeli on kirjaimellisesti todella tehokas. Jos onnistuu saamaan useita helmiä yhdellä kierroksella, ja mielellään bonuspelin alkuvaiheessa, on kohtuulliset saumat kurotella kohti maksimivoittoa.

Pearly Shoresin helmien metsästys on bonuspelissä kiitettävän nautinnollista, vaikkei uljaita megapotteja osuisikaan kohdalle. Maltillisen volatiliteetin kolikkopelissä pelaamisen kepeys ja rentous tekevät automaatista mieltä piristävän sensaation joka tapauksessa. Octoplay osuu lomaihmisen ja auringosta pitävän pelaajan sydämeen ja vie sen mennessään. Riskitasoltaan slotti ei ole rohmu, mutta voittopotentiaalia on silti Octoplayn muiden hedelmäpelien tavoin vähintäänkin tyydyttävän paljon.

Pearly Shores

Octoplayn peliominaisuudet

Octoplayn peleissä on kutakuinkin aina inhimillinen keskitason tai keskikorkean tason volatiliteetti. Tämä on ensimmäinen ja vitaali päähuomio. Kilpailevia pelinvalmistajia syynätessä voidaan todeta, että harvoissa maltillisen varianssin sloteissa on yli 10 000-kertaisia maksimivoittoja. Octoplaylla tämä detalji on oletusasetus.

Pelien riskitasojen nosto ylipäätään on ollut megatrendi pelivalmistajien kohdalla. Välillä tuntuu, että hauskuuden kustannuksella yhä enemmän kasinoille työnnetään raakalaismaisen volatiliteetin slotteja. Kukapa meistä ei haluaisi voittaa hullun lailla rahaa, mutta kasuaalin pelaamisen kepeys ja viihteestä irtoavat hauskanpidon fiilikset toteutuvat tämmöisissä tapauksissa kyseenalaisen vähäisesti.

Octoplayn peleissä volatiliteetin kohtuullisuus on raikas tuulahdus sellaisesta pelaamisesta, johon toivoisi pelivalmistajien tähtäävän laajemminkin. Koska näin ei ole, erottuu Octoplay jo tämän osalta.

Useissa toistaiseksi julkaistuissa peleissä on oletusasetuksena mekaniikka, jossa symbolit tuovat voittoja niin sanotusti missä tahansa kohtaa ruudukossa (niin kutsuttu Pay Anywhere -mekaniikka). Ominaista on myös kaikissa peleissä samainen 11 000-kertainen maksimivoiton mahdollisuus. Näistä elementeistä on hyvä rakentaa riittävän koukuttavaa slottikivaa. Mekaniikan huikeus perustuu siihen, että ruudukkoslotin seuraaminen on silmäystävällistä. Etenkin kun symboleja tai erikoisominaisuuksia ei ole ahdettu automaatteihin haulikkotaktiikalla.

Octoplayn peleissä Pay Anywhere on suunniteltu joka pelissä hieman eri tavalla. Heavy Anchorissa on satunnaisten kelojen ohella hauskaa se, että ruudukossa voiton tuoneet symbolit pamahtavat pois ja uusia tippuu tilalle. Näin peräkanaa tulleet potit ovat mahdollisia. Hot Harvestissa farmielämän parhaat puolet tulevat esille siten, että potin tuoneet symbolit lukittuvat ja uudelleenpyöritykset jatkuvat, kunnes samaista symbolia, tai muita voittoja tuovia symboleja ei enää kierähdä ruudukkoon.

Hot Harvest

Samaisessa pelissä on fantastisena lisäherkkuna myös symbolimuutosominaisuus. Jos ruudukko on pullollaan voittavia symboliyhdistelmiä, niin automaatti muuttaa kaikki symbolit identtisiksi sen korkea-arvoisimman mukaan. Symbolien konvertointia on nähty muidenkin pelintarjoajien sloteissa, muttei näin ratkiriemukkaan nostattavalla tavalla.

Pay Anywhere ei ole myöskään upouusi keksintö, mutta Octoplay on osannut hyödyntää mekaniikkaa paremmin kuin monet muut valmistajat. Keskimääräistä paremman osumatiheyden (hit frequency) myötä sen peliautomaattien nätisti soljuvaa symbolien kutsuvaa kolahtelua katselee kernaasti pitkien sessioiden edestä.

Octoplayn peleissä peruspelin rullaamisessa ovat monesti mukana myös Blaze-erikoissymbolit, jotka tuovat tuntuvia voittokertoimia muassaan. Kertoimet ovat Octoplayn pala kakkua muutenkin, sillä monien pelien voittokertoimet nousevat bonuspeleissä tähtiin. Tämä tuo pelaamiseen huimaa lisäfiilistä.

Pelit pitävät kautta linjan huomattavan upottavasti otteessaan ja fiilis on huikeustasolla, kun vähän väliä tapahtuu rahallisesti palkitsevia asioita. Bonuspeleissä isojen pottien mukanaan tuomaa kolikkosadetta on hauska katsella, kun peliautomaatin alapuolella ilotulitteet pamahtelevat ja musiikit pommittavat menestyksen ilosanomaa. Valitettavan usein juuri tätä niin sanottua voittojen kertymistä ei monen pelintarjoajan sloteissa jaksa katsella sekuntia kauempaa. Octoplayn peleissä tilanne on toinen, ja vaikkapa Heavy Anchorin sankarihevikitarat virittävät suoranaiseen ekstaasiin.

Läpinäkyvyys on otettu huomioon jokaisesta pelistä löytyvän valikon avulla. Helpin kautta näkee, miten voitot määräytyvät. Autoplayn avulla saa kierrokset pyörimään haluamallaan määrällä. History-kohtaa napsauttamalla näkee erittäin tarkasti sen, mitä kullakin kierroksella on tosiasiallisesti tapahtunut.

Maltti on aina pelaamisessa valttia, mutta jos on riittävän onnekas olo, Octoplayn valikoiman ostobonuspelit ovat hyvä valinta. Jokaisessa pelissä on bonuspelin ostomahdollisuus, eli ilmaiskierroksille pääsee saman tien runsaan 100-kertaisen panosmaksun pulitettuaan. Mikäli haluaa verrata ostobonusmaksuja muihin pelinvalmistajiin, Octoplayn Buy Feature on aina hintansa puolesta kohtuullista keskitasoa.

Vuoden 2023 syksyllä Octoplaylta tulivat slottien rinnalle ensimmäiset Smash Edition -pelit. Suoraviivaisempaa rahapeliviihdettä saa hakea. Tähän pelisarjaan kuuluu kymmenkunta peliä, ja määrä kasvaa koko ajan. Bass Smash, Zeus Smash, Mole Smash ja muut Smash-pelit toistavat samaa äärimmilleen vietyä simppelin mekaanista kaavaa. Näissä peleissä voittoluokat ovat näkyvissä automaatissa koko ajan ja niitä napsitaan (tai ei napsita) pyöräytyspainiketta napsauttamalla.

Bass Smash

Esimerkiksi Bass Smashissa jokainen pyöräytys upottaa koukun siimoineen mereen, jossa sattumanvaraisilla sektoreilla ui kaloja. Vonkaleilla on aina jokin arvo. Jos koukku tarraa eväkkääseen, pelaaja saa palkinnon. Erikoismausteita pelaamiseen tuo merimiina, johon mahdollisesti osuva koukku nappaa kaikki palkinnot, jotka vain ovat näkyvissä.

Ennen räjähdystä voi saada vielä ekstrapotkua pottiin voittokertoimien avulla. Kultakala on Bass Smashin paras saalis 500-kertaisella panosmaksulla. Bass Smashin saa myös automaatille, jolloin voi nauttia kunnon heittelystä ilman mitään kummempaa ajattelua. Kannattaa tietysti muistaa se, että huteja tulee totta kai, joten pelaaminen muistuttaa mukavasti mitä tahansa onkireissua. Aina ei nouse saalista!

Smash-pelit toistavat siis aina samaa kaavaa. Välineet ja saaliit ympäristöineen vain muuttuvat pelistä toiseen. Palkintoja joko napsii tai sitten ei. Nopeaa ja helppoa pelaamista, jossa voi voittaa nopeasti paljon. Noin 96 prosentin palautusprosenteilla pyörivän Smash-pelit takaavat toki ennen muuta sen, että rahansa voi myös menettää. Panostukset lähtevät 10 eurosentistä ja yltävät aina tonniin saakka. Smash-pelit sopivat erityisen hyvin high roller -tyyppisille pelaajille, mutta nopeatempoisten pelien parissa on syytä muistaa, mitä vastuullinen pelaaminen merkitsee.

Mole Smash

Octoplayn historia

Nettikasinoille slotteja tekevä ja Maltan Saint Julian’sissa päämajaa pitävä Octoplay on isoihin kilpailijoihinsa verrattuna tuore tapaus. Se perustettiin lokakuussa 2022. Mistään keltanokkien viritelmästä ei kuitenkaan todellakaan ole kyse. Octoplayn toimitusjohtajana toimiva Carl Ejlertsson toimi aiemmin Red Tigerilla ja sittemmin Evolution Gamingilla merkittävissä rooleissa. Octoplayn ydinsakin muut jäsenet omaavat myös pitkän historian eri pelivalmistajien parissa. Näistä etenkin Red Tiger ja NetEnt (molemmat osa Evolutionin megakonsernia) ovat mainitsemisen arvoisia.

Visionäärien pois lähteminen Evolution Gamingin sateenvarjon alle ahdettujen pelinvalmistajien joukoista ikioman brändin pariin on luonut takuulla ison loven vanhan työnantajan innovointipuolelle. Uudistushenkisen, pienen notkean ja kenties paremmin modernin pelaajan pulssista perillä olevan Octoplayn kehittämisessä riittänee motivaatiota.

Start-upissa on sellaisia mahdollisuuksia, mitä megaison kokoluokan pelivalmistajat eivät normaalisti voi tarjota. Tärkeimpänä näistä on varmaankin vapaus tehdä täysin sellaisia pelejä, joita itse tosissaan haluaa. Red Tigerin ja NetEntin vanhat fanit tietävät, että näiden pajojen pelien korkea taso ja raikkaat ideat ovat parin viime vuoden aikana loistaneet pitkälti poissaolollaan. Legendaarisia pelejä loihtinut työvoiman kovin kärki edustaa nyt Octoplayta.

Octoplayn nettisivulla pamahtaa ensin näkyviin teksti Great Games, minkä jälkeen huomaa olevansa firman logon virkaa ajavan violetinpunertavan mustekalan kanssa silmäkkäin. Pelivalmistajan oma sivu ja ensimmäiset pelit julkaistiin 14.11.2022.

Uuden tuotannon parissa kiivaasti töitä paiskivan Octoplayn perusajatuksiin kuuluu toiminnan laajentaminen mahdollisimman laajaksi. Pelituotanto on Octoplayn talossa Super Hipon ja Penguin Kingin studioiden käsialaa. Toimitusjohtajan linjauksista paistaa se, ettei mitään rajoja ole asetettu etenkään pelilisenssien suhteen. Maailmanvalloitus edellyttää tätä nykyä lukuisia eri lisenssejä, joita Octoplaylla on kaksi.

Monet pelivalmistajat painivat lisenssiviranomaisten kanssa ikuisuuksia, mutta Octoplay on ymmärtänyt toimia fiksusti jo peruskiveä muuratessaan. Maltan MGA:n ja Romanian rahapelilisenssin myötä jo julkaistut slotit ja kaikki tulevat luomukset voivat pamahtaa hetkenä minä hyvänsä sadoille nettikasinoille. MGA-kasinot ovat näistä suomalaisten pelaajien kannalta relevantteja juurikin niiden turvallisuuden, yleisyyden ja tietysti verovapauden takia.

Pelilisenssien ohella Octoplay on pyrkinyt varmistamaan omasta takaa sen, että kasinopelien jakelupuoli on myös kunnossa. Mustekalan organisaatio tarjoaa portfoliotaan operaattoreille oman etäpelipalvelimen kautta ilman välikäsiä. Kun tuotanto on alusta loppuun omaa käsialaa ja pelit saa nopeasti mille kasinolle tahansa, voidaan sanoa, että Octoplaylla on kaikki avaimet käsissään. Kilpailu pelivalmistajien markkinoilla on sen verran kovaa, että aika näyttää, osuvatko ne oikeisiin oviin.

Uusia pelintarjoajia tulla pamahtaa useampia nettikasinoille joka vuosi. Monet jäävät jo starttipistoolin paukahdettua telineisiin. Meritoituneiden kasinoalan asiantuntijoiden vetämä ”Mustekala” tuntuu olevan toiselta planeetalta. Siitä innostuu helposti, ja tulokas on huomattavasti kokoaan isompi toimija.

Asia ei ole jäänyt huomaamatta nettikasinoiden isoimpiin kuuluvalta yritykseltä, vaan Betsson Group kiirehti ensimmäisten joukossa tekemään sopimuksen Octoplayn kanssa. KasinoRanking odottaa, että Octoplayn kolikkopelit ovat näillä näppäimillä pelattavissa kymmenillä, ellei sadoilla nettikasinoilla.

Usein kysytyt kysymykset Octoplay-pelivalmistajasta
Mikä on Octoplay?
Missä Octoplayn pelejä voi pelata?
Mitkä ovat Octoplayn parhaat pelit?
Missä Octoplayn peleissä on paras palautusprosentti?

Yhteenveto

Octoplay on harvinainen tapaus monella tapaa. Isosta pelivalmistajasta irtautunut tekijäporukka omaa ainakin teoriassa sellaista tietotaitoa, jota vaaditaan huipulle nousemiseen. Samaiset ammattilaiset ovat onnistuneet menestystempussa myös aiemmin.

Menestys tietysti riippuu pelien laadusta ja siitä, miten hyvin ne lopulta uppoavat massoihin. Liikaan taiteellisuuteen, näppäryyteen ja monimutkaisuuteen eivät Octoplayn slotit ole sortuneet. Jos linja pitää ja paja takoo kasinoille yhtä kovia pelejä kuin tähän asti, pelintarjoaja tulee nousemaan kuin mustekalan hinta kalatiskillä inflaatiopiikin aikaan.

Eipä taida olla toista pelivalmistajaa, jonka keskitason volatiliteetin sloteissa olisi näin paljon voittopotentiaalia. Pelaajan kannalta tällaisen valmistajan valitseminen on jo siksi houkuttelevaa. Octoplayn pelit ovat viihdearvoltaan kautta linjan riittävän houkuttelevia mille tahansa pelaajasegmentille. Smash-pelien myötä viimeistään voidaan sanoa, että Octoplay sopii hienosti myös niille, joiden lompakon paksuus on pursuavaa sorttia.

Tulevaisuudelta voidaan odottaa paljon. Mustekalamaisen lipeväliikkeinen ja notkeutensa todistanut Octoplay tulee melkoisella varmuudella olemaan kovassa nosteessa.

Kirjoittaja: Joel Karhu

Olen vuodesta 2018 ylläpitänyt KasinoRankingia ja siinä ajassa testannut enemmän kasinoita, pelejä, pelinvalmistajia ja maksutapoja kuin jaksan laskea. Ennen KasinoRankingia työskentelin vuosia kasinoilla, joten nettikasinot ja koko ala ovat todella tuttuja.

Käteis- kierroksia