Miten voittaa nettikasinolla?
Voiko nettikasinoista voittaa? Nettikasinolla voittaminen on täysin mahdollista, mutta se ei ole koskaan itsestään selvää. Hyvät vinkit voivat olla kullan arvoisia silloin, kun kyse on pelaamiseen liittyvistä asioista. Miten voittaa nettikasinolla? Yksiselitteistä vastausta ei ole olemassa. Tähän artikkeliin on kuitenkin kasattu tiiviiksi hiottu tietopaketti niistä seikoista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.
Omia voitonmahdollisuuksiaan voi pyrkiä parantamaan. Yksittäiset pelaajat voivat voittaa isojakin summia peleistä, mutta maltti on syytä muistaa säilyttää. Välillä tuuri potkaisee otollisesti, mutta tuuria ei voi olla aina. Valtaosa nettikasinoiden pelaajista harrastaa kolikkopelien pyörittelyä, ja ne ovat nimenomaan tuuriin perustuvia onnenpelejä. Jo tämän seikan valossa on hyvä teroittaa mielensä sopukoihin, ettei kasinoilla pelaamista tule nähdä ansaintakeinona. Järkevä kasinopelaaminen perustuu aina vastuullisuuteen.
Varmana pitämänsä voiton sijaan tulee miettiä, onko mahdollisesti hävittävillä rahoilla isompaa merkitystä omaan taloudenpitoon. Riskien minimoiminen on fiksua. Voittamisen himoitsemisen sijaan juuri rahan kulutus on asia, jota kannattaa seurata. Itselleen optimaalinen nettikasino puhuttelevine pelivalikoimineen ja tarjouksineen luo otolliset puitteet viihtymiselle, ja siitähän kaikessa on lopultakin kyse.
Hyödynnä bonuksia – Lue käyttöehdot huolellisesti
Bonuksien hyödyntäminen on joskus hyvinkin kannattavaa. Kuten aina, mitä tahansa bonusta ei kannata lunastaa. Tällaisia ovat ne bonukset, joiden kierrätysvaatimus on todella korkea.
Bonuksia voi napata kasinon tarjonnasta riippuen kasinolle, livekasinolle tai vedonlyöntiin. Omat pelipreferenssit määrittävät, minkä tyypin bonusta kannattaa pähkäillä. Tarjontaa on hurjasti talletusbonuksista jatkuvalla syötöllä tarjottaviin käteispalautuksiin eli cashbackeihin.
Talletusbonuksien osalta parhaimmat ovat mallia non sticky. Non sticky -bonukset tarkoittavat, että pelaaja voi missä tahansa vaiheessa perua saadun bonuksen ja kotiuttaa vailla kierrättämistä.
Mitä isompi bonus, sitä enemmän pitää kierrättää. Siksi esimerkiksi maagiselta näyttävä 500 prosentin talletusbonus ei välttämättä olekaan niin otollinen. Jos tykkää pelata paljon ja on myös kosolti pelikassaa, valinta on helpompi tehdä.
Bonuksen hyödyntäminen kannattaa koska
- se on rahanarvoinen etu
- pelikassa kasvaa kokoa
- bonus tarjoaa paremmat voittosaumat
- saa pelata pidempään
- bonuksia ei saa Veikkaukselta.
Bonuksen kierrätys – Miten kotiutus onnistuu?
Normaalisti paras bonus on tarjolla uusille asiakkaille, jotka tallettavat ensimmäistä kertaa kasinolle. Kun lunastaa bonuksen, siihen on kytketty jonkinasteinen kierrätysvaatimus. Nettikasinoilla perustarjous voi olla mallia 100 %:n talletusbonus 100 euroon asti, ja kierrätysvaatimus on bonukselle 35-kertainen. Maksimaalisella talletuksella saa 200 euron pelikassan, joka tulee kierrättää eli pelata kasinon peleissä 3 500 euron veroisesti. Tämän jälkeen saa kotiutettua voittoja.
Bonuksen kierrättämisessä voi noudattaa kahta strategiaa. Joko pelaa mahdollisimman matalan volatiliteetin slottia ja tähtää siihen, ettei pelikassa kuivu kasaan ainakaan liian nopeasti. Toinen tapa on se, että pelaa isomman riskin pelejä. Tässä tapauksessa palkinnot ovat potentiaalisesti suurempia, mutta samalla riskitasotkin kasvavat paljon.
Jos sattuu osumaan kunnon pottiin, bonuksen pystyy kierrättämään vähän todennäköisemmin. Molemmissa toimintamalleissa on riskinsä. Kolikkopelejä pelaavien tulee muistaa, että ne ovat tuuripelejä.
Bonukseton pelaaminen on sekin mahdollista. Jotkut kasinot tarjoavat vain nopeaa pelaamista, ja sellainen on mutkatonta. Ei tarvitse pohtia mitään kierrätysvaatimuksia. Toisaalta bonuksella voi helposti tuplata pelikassan ja näin suoraan parantaa voittomahdollisuuksiaan. Suomalaisen kannattaa pelata ja käyttää bonuksia kasinolla, jolla on ETA-maan (Maltan MGA tai Viron EMTA) pelilisenssi, koska silloin voitot ovat verovapaita.
Hyödynnä parhaat tarjoukset, kampanjat ja turnaukset
Nettikasinot houkuttelevat pelaajia mitä erilaisimmilla tarjouksilla ja kampanjoilla. Paras tarjous tarjotaan yleensä jo heti kättelyssä. Ne kasinot, joilta voi napata ilmaista pelirahaa tallettamatta, kannattaa koluta läpi. Arvontojakin näkee monilla kasinoilla tämän tästä, ja niihin kannattaa yleisesti ottaen aina osallistua. Usein kasinoilta voi voittaa joko täysin satunnaisesti tai johonkin kampanjaan osallistumalla vaikkapa elektroniikkaa. Lukemattomilla suomalaisille suunnatuilla nettikasinoilla on joka viikko jotain kampanjoita, joihin voi halutessaan osallistua.
Erinomainen esimerkkitapaus löytyy legendaariselta Videoslotsilta. Isoimman mahdollisen pelivalikoiman omaavalla Videoslotsilla voi osallistua joka päivä Clash of Spinsiin, jossa on hurjasti ilmaiskierroksia voitettavana.
Erilaisten kampanjoiden kirjo nettikasinoilla on erittäin kirjava. Rahalle voi olla tarjolla hyvinkin kiitettävästi vastinetta. Useimmiten kampanjoissa pitää tallettaa rahaa, mitä vastaan saa sitten bonuksen tai ilmaiskierroksia.
Hyödynnä parhaita tarjouksia
Ensitallettajien bonusten lisäksi pelaajilla on parhailla kasinoilla säännöllisen epäsäännöllisesti mahdollisuus tarrata myös muihin erilaisiin tarjouksiin. Näistä tarjouksista voi normaalisti lukea omasta sähköpostistaan tai sitten kasinon väki lähettää tekstarin ilmoittaakseen hyödynnettävissä olevista tarjouksista.
Perinteisten kasinobonustarjousten lisäksi muoti-ilmiöksi ovat nousseet myös niin sanotut käteiskierrokset, mikä tarkoittaa, että talletusta vastaan saa kierrätysvapaita ilmaiskierroksia. Ilmaiskierrokset kannattaa ylimääräisten voittomahdollisuuksien takia useimmiten hyödyntää ja käteiskierrokset puolestaan aina.
Tarjoukset vaihtelevat laidasta laitaan ja kasinoilla segmentoidaan asiakkaita pelimäärien perusteella. Todella paljon pelaaville voi tippua kutsu VIP-kerhoon, ja silloin tarjouksetkin ovat astetta pontevampia. Samat lainalaisuudet koskevat kaikkia bonuksia ja tarjouksia. Kierrätysvaatimus tai sen puuttuminen on tarkistettava ennen kuin tallettaa. Jos tarjouksella kokee saavansa juuri sillä hetkellä optimaalisesti piristystä elämään, kannattaa asiaa vakaasti harkita.
Tarjousten tarkoitus on saada asiakkaat pelaamaan, mutta ne ovat usein myös mukavan rahakkaita. Ilmaiskierrostarjous voi olla kierrätysehdoiltaan parempi kuin talletusbonustarjous. On myös aina paljon kiinni siitä, minkä tarjouksen kokee puhuttelevan parhaiten itseään, tarpeitaan ja kukkaroaan. Kasinoiden kautta hyödynnettävien tarjousten lisäksi on mahdollista lunastaa eksklusiivisia tarjouksia, joita saa pelkästään meiltä.
Parhaiden tarjousten kriteerit
- soveltuu juuri sinun kukkarolle
- vastaa sen hetkiseen tarpeeseen (ilmaiskierrokset vai bonus)
- mahdollisimman pieni kierrätysvaatimus
- non sticky (bonus peruutettavissa)
- ilmaista pelirahaa ilman talletusta
- käteiskierrokset.
Turnauksissa on upeita voittomahdollisuuksia
Turnaukset ovat myös eräänlaisia kampanjoita. Turnauksissa kilpaillaan useimmiten potista, josta voi kahmaista pelaamalla siivun itselleen. Näissä tempauksissa kilpaillaan pistetaulukoissa toisia pelaajia vastaan. Pelaaminen on siten vähän kutkuttavampaa, koska se luo yhteisöllisyyden tunnetta ja mikäs sen kivempaa kuin voittaa kaikki muut! Voittajat valikoituvat säännöistä riippuen vaikkapa yksittäisen voiton, tasoitetun voiton tai voittokeskiarvon perusteella.
Jos pisteitä tulee pelatun summan mukaan, on voittaminen pelikassasta riippuvainen. Jos siis haluaa maksimoida voittosaumat turnauksissa, kannattaa pelata sellaisissa turnauksissa, joissa jokin muu asia kuin pelimäärät tuovat pisteitä. Lisävinkkinä se, että jos kasino on aivan uusi, ei siellä ole niitä turnaukseen osallistuvia pelaajiakaan vielä niin tuhansittain kuin jollakin jo vuosikausia toiminnassa olleella kasinolla.
Turnauksissa on normaalisti päävoiton lisäksi useita pienempiä potteja jaossa. Jos turnauksen pelit vielä ovat omia suosikkeja, niistä saa mukavasti lisäpotkua omaan pelaamiseen. Turnauskampanjat ovat paras sauma pelata jackpotpelejä, joita on yllättävän usein eri kasinoiden turnauksissa.
Kampanjoissa on merkittäviä eroja ja ne voivat olla joko kasinokohtaisia tai niin kutsuttuja network-kampanjoita, joita pelataan yhtä aikaa usealla kasinolla. Tällöin voittopotit ovat korkeampia, mutta niistä kisailee myös huomattavasti isompi määrä pelaajia. Jos kampanjaan linkittyy useita pelejä, joita tulee pelata, kannattaa tarkistaa aina aluksi, että kaikki kyseiset pelit todella löytyvät siltä kasinolta, jolla itse pelaa.
Turnauksista kiinnostuneiden kannattaa tarkistaa myös KasinoRankingin ilmaisturnaukset. Pelaaminen ei maksa mitään, mutta palkinnot ovat rahanarvoisia. Joka viikko vaihtuvassa turnauksessa voi voittaa aina joko pelirahaa tai ilmaiskierroksia jollekin kasinolle. Riskitöntä hupia ja huikeita turnauspalkintoja tarjolla siis!
Miten maksimoi voittomahdollisuudet nettikasinolla?
Valikoi itsellesi sopivin kasino KasinoRankingin listalta.
Varmista aina kasinon säännöistä kaikki mahdolliset seikat.
Mitä korkeampi palautus, sitä hitaammin pelikassa tyhjenee. Kiinnitä aina huomiota myös pelin volatiliteettiin.
Realistinen budjetti on kaiken lähtökohta. Älä lipsu. Älä ota liiallisia riskejä.
Voit kotiuttaa voitot, mikäli kotiutusten minimiraja ylittyy. Kotiuta mahdollisimman usein.
Pelaa korkean palautusprosentin pelejä
Jos todella haluaa maksimoida voittomahdollisuutensa, kannattaa tällöin ehdottomasti hakeutua sellaisten pelien äärelle, joissa on keskivertoa korkeampi palautusprosentti. Jo muutaman prosentin erot pelien välillä ovat isoja, ja ne vaikuttavat merkittävästi siihen, miten paljon laskennallisesti voi olettaa saavansa kierroksia ja samalla taskuun pinkkaa.
Korkean palautusprosentin peli, jossa on matala volatiliteetti tarkoittaa sitä, että peleistä irtoaa tasaisemmin potteja. Näin riski siitä, että pelikassa kuihtuisi kokoon ennen aikojaan on pienempi. Erinomainen esimerkki tällaisesta pelistä on maailman suosituin kolikkopeli Starburst. Se ja toinen NetEnt-klassikko Guns N Roses ovatkin parhaita pelejä bonuksen kierrätykseen.
Twitchissä pelaamista striimaavat ovat osaltaan vahvasti vaikuttaneet siihen, että on syntynyt entistä volatiilimpien pelien buumi. Suorissa lähetyksissä pelattavat pelit ovat miltei poikkeuksetta erittäin korkean volatiliteetin slotteja. Ne ovat myös niitä, joista näkee voitettavan isosti, ja siksi niitä himoitaan sitten omissakin sessioissa. Kannattaa muistaa, että on olemassa ihmisiä, joille maksetaan pelaamisesta. Sekin on syytä ymmärtää, että jos jollain on hillittömästi tuuria, se ei välttämättä tarkoita, että sinullakin aina olisi.
Toinen keino on keskittyä etsimään matalan volatiliteetin slotteja, joita nykyään tehdään erittäin vähän. Mielenkiintoisena kuriositeettina tässä kohtaa on Wazdan, joka ainoana pelivalmistajana antaa pelaajalle mahdollisuuden säätää volatiliteettia kolmella eri tasolla matalasta superkorkeaan.
Pöytäpelien ja livepelien palautusprosentit
Pöytäpelien palautusprosentit ovat usein loistavia. Kasinon kaikilla pelituotteilla on luonnollisesti erilaiset palautusprosentit. Kovin on baccaratissa, jossa pankille panostamisen palautusprosentti on 99,85 %. Eurooppalaisessa blackjackissa RTP (Return to Player) puolestaan on jopa 99,65 %.
Huippusuositut livekasinon Game Show -tyyppiset livepelit, kuten Monopoly Live tai Crazy Time eivät palautuksen puolesta pärjää klassisille pöytäpeleille. Monopoly Liven teoreettinen palautus vaihtelee 91,30–96,23 prosentin välillä riippuen siitä, miten pelissä panostaa. Livepelien voittopotentiaali ja visailuohjelmamainen äärimmäisen sosiaalinen tunnelma ovat elämyksinä upottavampia kuin perinteisissä kasinopeleissä.
Pöytäpeleissä jos missä palautusprosentit ovat siis kohdallaan, mutta kierrätysvaatimuksia suorittaessa on muistettava, etteivät ne kierrätä bonusta samalla tavalla kuin kolikkopelien pyörittäminen. Hurjista palautusprosenteista huolimatta bonuksen kierrättää nopeammin slotteja pyöräytellen.
Kolikkopelien palautusprosentit
Kolikkopeleissä perinteinen keskiarvo palautusprosentille on keikkunut vuosikausia 96 %:n molemmin puolin. Valtaosa kaikista sloteista siis pyörii tämän prosentin ympärillä, ja se on oikeasti melko reilu verrattuna vaikkapa Veikkauksen Kulta-Jaskaan, josta ei yli 90 %:n palautusta irtoa.
Tässä on yksi suurimpia syitä sille, miksi kansallisen monopolin peliautomaatteja ei yksinkertaisesti kannata pelata. Suomalaisille suunnatuilla nettikasinoilla tarjonta on niin laajaa, että palautukset, jotka menevät yli 97 %:n, eivät ole harvinaisia. Oiva esimerkki tällaisesta pelistä on esimerkiksi Big Time Gamingin klassinen White Rabbit (97,72 %).
Tarkista palautusprosentit joka kasinolla
Palautusprosentin voi aina tarkistaa kunkin pelin infoista. Tämä on hyvä tehdä ennen kuin panostaa penniäkään jo siksi, että sama peli voi rullata eri kasinoilla erilaisella palautusprosentilla. Tämä riippuu minkä pelivalmistajan pelistä on kyse. Tunnetuimmat ja suomalaisittain tärkeimmät pelintarjoajat, joiden pelien palautusprosentteja voidaan kasinon toimesta muuttaa ovat Book of Deadista tunnettu Play’n Go, Nolimit City, Pragmatic Play ja NetEnt.
Ostobonuspelit ovat iso trendi, ja näissä peleissä on mahdollista maksaa kertalaakista ilmaiskierroksista. Mutkat suoriksi vetävä ratkaisu syö pelikassaa isosti yhdellä kertaa, mutta samalla pääsee nauttimaan parhaista erikoisominaisuuksista ja siten myös maksimoi voittomahdollisuutensa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että käyttäessään bonuksen osto-optiota pääsee myös normaalisti nauttimaan pykälän verran korotetuista palautusprosenteista.
Älä pelaa jackpotpelejä (ihan älyttömästi)
Jackpotpelit ovat todella suosittuja, sillä tottahan äkkirikastuminen kiehtoo. Näitä pelejä pelataan puhtaasti sen isoimman voittopotin takia, eikä kukaan mieti palautusprosentteja. Tämä on pidemmän päälle hieman ongelmallista, koska progressiivisia jackpotpelejä pelaamalla pelikassa tyhjenee melkoisella varmuudella ja hyvinkin äkisti.
Isoimmat jackpotvoitot on voitettu hiluilla, mutta tästä huolimatta isosta pelikassasta voi olla etua. Microgamingin Wowpot-jackpotkonseptissa maksimipanoksella pelaaminen takaa paikan jackpotpyörään noin joka neljännen pyöräytyksen jälkeen. Miljoonapotin voittaminen tapahtuu tämän pyörän avulla. Takeita ei ole. Kun maksaa melkoisesti rahaa, voi myös jäädä luu käteen.
Jackpotpelien palautusprosentit eivät päätä huimaa. Toisaalta lottohullu kansa harvemmin mietiskelee loton palautusprosenttiakaan, joka on rahtusen alle 40 %. Vielä vähemmän ehkä mietitään vaikkapa maailman suosituimpiin kuuluvan miljoonapotteja tuoneen Mega Moolahin palautusprosenttia. Jokaisesta pelaajien tekemästä panostuksesta menee aina tietty siivu pottien kasvattamiseen, koska kyseessä on progressiivinen jackpotpeli. Tämä fakta vaikuttaa jackpotpelien palautusprosentteihin.
Miljoonien voittaminen on harvinaista herkkua ja alle 90 %:n palautus yhdistettynä peruspelin varsin vaatimattomiin panosvoittoihin puoltaa sitä, että jackpotpelejä pelaamalla voittaminen on hyvin haasteellista. Unelmointi on kuitenkin iso osa rahapelaamista ja jackpotien metsästäminen on hillittömän kihelmöivää. Systemaattinen ja iso panostaminen on kuitenkin erittäin riskaabelia, ja sitä on hyvä välttää ja pyrkiä minimoimaan tappiot järkevästi.
Pelaa erilaisia pelejä
Erilaisten pelien pelaaminen on jännittävää ja hauskaa. Jos aina pyörittelee samoja kolikkopelejä vanhoilta tutuilta pelintarjoajilta, kyllästyminen voi olla oven takana. Paras kasinopeli tarkoittaa jokaiselle eri asioita, koska mieltymyksiä on mielettömästi. Samalla on tietysti aina fiksua hieman pohtia pelaamansa pelin volatiliteetin ja palautusprosentin välistä suhdetta.
Uusien suosikkien bongaaminen nettikasinoiden tarjonnasta on aina sensationaalinen tunne. Mitä monipuolisemmin testailee erilaisia pelejä, sitä paremmin ymmärtää miten nettikasinot ylipäätään toimivat. Tottumattomalle pelaajalle tekee hyvää kokeilla paljon erilaisia pelejä, jotta syntyy kuva niistä kasinotuotteista, jotka itseä erityisesti puhuttelevat.
Pöytäpelien ääressä sääntöjen merkitys ja tietynlainen optimaalinen pelitapa on hyvä oppia. Kuten aina, kaikessa pelaamisessa tulee noudattaa vastuullisen pelaamisen periaatteita. Voitokkaimmat kasinot muuttuvat hyvin äkkiä rahasyöpöiksi, jos harkintakyky pettää.
Demoversioiden kokeileminen leikkirahalla on järkevää silloin kun opettelee kuinka pelata slotteja tai mitä tahansa rahapelejä. Tämä korostuu etenkin silloin, jos ei ole mitään takeita siitä, tykkääkö testiin lähtevästä pelistä vai ei.
Nettikasinoiden huikeus perustuu hyvin pitkälti huomattavasti monipuolisempiin valikoimiin, joihin kansallisella monopolilla on totuttu. Kolikkopelien lisäksi tämä pätee kaikkiin muihinkin rahapeleihin. Suomalaiset ovat tunnetusti tajuttoman kovia lottoamaan, ja nettikasinoilla erilaisten lottojen pelaaminen on mahdollista viikon jokaisena päivänä. Isoja arvontoja ei tarvitse siis koskaan odotella seuraavaa päivää kauemmin.
Älä pelaa joka päivä
Nettikasinoilla pelaaminen on hauska harrastus. Elämässä on silti hyvä olla kaikkea muutakin mukavaa sen ympärillä. Älä pelaa joka päivä, koska tappioiden riski kasvaa. Jos tuntuu siltä, että on pakko päästä pelaamaan joka päivä, kannattaa miettiä mahdollisen peliongelman riskiä. Järkevä rahapelaaminen liittyy olennaisesti vastuulliseen pelaamiseen ja realismiin sen suhteen, miten rahaa kannattaa käyttää.
Aina ei tuuri käy ja jos tuntuu siltä, että tappioita kasaantuu entisten perään monasti viikossa, kannattaa yksinkertaisesti pitää taukoa pelaamisesta. Tarvittaessa rajoitusten asettaminen käy omalta pelitililtä käden käänteessä. Asiakaspalvelu auttaa näissäkin asioissa.
Huhupuheet ja kavereiden tarinat menestyksekkäistä slottisessioista eivät koskaan tarkoita, että itselläkin kävisi yhtä satumainen tuuri. Pelaamisen rytmittäminen tiettyihin ajankohtiin ja sopivien taukojen rytmittämänä pitää pelaamisen raikkaan tuntuisena. Kun pelaa harvemmin, elämykset ovat väkevämpiä ja pelien mukaan tuomaa jännitystä odottaa ihan eri tavalla.
Pidä pelikassaa silmällä
Jokaisen ihmisen taloudellinen tilanne on erilainen, ja sama pätee kasinolle tarkoitettuun pelikassaan. Se määrä minkä naapuri pelaa, ei ole se mikä sinun kannattaa panostaa. Realistinen pelikassa tarkoittaa sitä summaa, jonka häviämisestä ei koidu omalle taloudelle minkäänlaista haittaa. Jos elämän muut osa-alueet kärsivät pelaamisesta, tulee asiaan puuttua ensi tilassa.
Pelimääriä ei voi kasvattaa, jos oma taloudellinen tilanne ei anna myöden. Lähtökohtaisesti tämä tarkoittaa sitä, että ei edes teoriassa mieti, että pelaamalla voisi tienata. Ajatusmalli on toksinen ja pelaamisen tulee olla puhtaasti huolista vapaata hauskanpitoa. Saadut voitot ovat mukava bonus siitä viihteestä, josta on vapaaehtoisesti suostunut maksamaan jonkinlaisen määrän omaa rahaa.
Jos pelaa paljon ja useilla kasinoilla, henkilökohtaisen kirjanpidon merkitys kasvaa. Pelimäärien silmällä pitäminen on ensiarvoisen tärkeää. Onneksi tehtävää helpottavat kasinoilta löytyvät työkalut, joista voi seurata omia pelimääriä. Oman profiilin takaa löytyvät faktaluvut eivät valehtele. Tilastoja pitää kunnioittaa. Riskien minimoimiseksi kasinoilla on mahdollista asettaa rajoituksia, jotka varmistavat sen, ettei pelailu käy liian kalliiksi kukkarolle.
Kotiuta kun olet voitolla!
Tämä hetken kovimpia ilmiöitä kolikkopelien kohdalla ovat erityislaatuisen korkea volatiliteetti ja jättimäiseltä kuulostava maksimaalinen panosvoitto. On hyvin epätodennäköistä, että onnistuu nappaamaan vaikkapa 50 000-kertaisen kovimman panosvoiton, joten vähempäänkin kannattaa tyytyä.
On pelaajia, jotka haluavat jahdata pelkästään isoimpia mahdollisia voittoja. Pienemmät potit ovat kuitenkin huomattavasti todennäköisempiä, ja nekin voivat olla rahallisesti merkittäviä. 1 000-kertainen panosvoitto tuntuu toki verrattain pieneltä, jos asiaa peilaa pelistä löytyvään potentiaaliseen enimmäisvoittoon. Suomalainen sanonta, jossa ahneella on aina tietynlainen loppu, on erinomainen nimenomaan kasinopelien maailmassa.
Pelatessa pelkkä voiton odotus tuottaa mielihyvää ja ainahan sitä haluaa uskotella itselleen, että juuri seuraavalla kierroksella tulee iso potti. Peliautomaatit ovat matemaattisesti ohjelmoituja laitteita, eikä taikausko paranna voittosaumoja. Jos on pelisession aikana onnistunut voittamaan merkittävästi verrattuna tehtyyn panostukseen, on useimmiten viisainta pitää pieni paussi. Voitolla oleminen on mukavaa. Kotiutus kannattaa myös muistaa tehdä ensi tilassa.
Pelaamista on voitonhuumassa helppo jatkaa, olipa voitto kuinka tuntuva hyvänsä. Jos pelaa hyvin useasti kasinolla huomaa, että tehty kotiutuspyyntö voi olla vielä käsittelyssä. Tällöin kasinolta tulee automaattiviesti, joka antaa mahdollisuuden perua koko noston. Vahva suositus on, ettei voitettuaan peru kotiutuksia ja ei ylipäätään pelaa päivittäin rahapelejä. Voittaminen on siistiä, muttei koskaan liian helppoa. Niin isoa pelikassaa ei ole, etteikö siellä olevat voitot voisi valua kankkulan kuuluun kaivoon.
Valitse kasino huolellisesti – Pelaa useammalla nettikasinolla
Sellaista kasinoa ei ole, jolla ei voisi rahojaan hävitä. Voittaminenkin on mahdollista kaikilla nettikasinoilla. Kasinon valitseminen on tärkeää siinä missä minkä tahansa viihteen, josta on valmis maksamaan. Kaikki lähtee aina siitä, että hakeutuu itselleen parhaimman mahdollisen nettikasinon äärelle. Jos pitää kolikkopeleistä, ei tarvitse välttämättä vedonlyöntiä. Jos haluaa pelata monipuolisesti, kannattaa valita kasino, joka tarjoaa mahdollisimman kattavasti erilaisia pelityyppejä.
Kasinot ilman rekisteröitymistä eli pikakasinot mahdollistavat pikapelaamisen. Ne ovat tämän hetken suosituimpia kasinoita, mutta perinteiset rekisteröintiä edellyttävät kasinot eivät suinkaan ole kadonneet mihinkään. Pelaajana sitä pääsee nauttimaan runsaudenpulasta ja valintojen tekemiseen kannattaa käyttää aikaa. Erityisesti pikakasinoiden kohdalla erilaisten pelikeitaiden testaaminen luonnistuu erittäin mutkattomasti.
Testailujen kautta piirtyy ajan myötä kuva kasinosta, joka on itselle se sopivin. Vahva suositus on myös sille, että pelaa nimenomaan suomalaisille suunnatuilla kasinoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että sivu on kauttaaltaan kotimaisella kielellä, asiakaspalvelun tyypit ovat suomalaisia ja turvallisimmat tunnetuimmat maksutavat ovat käytettävissä. Mahdolliset ongelmatilanteet on näin helpompi selvittää ja väärinymmärryksiä sattuu minimaalisesti.
Tervetuliaisbonukset, bonustarjoukset, kampanjat ja kierrätysvaatimukset ovat niin ikään seikkoja, jotka tulee selvittää ja ennen kaikkea sisäistää uutta kasinoa etsiessään. Lisäksi kasinoiden tarjonnan suhteen on syytä muistaa, että myös pelivalmistajien tuotteet voivat erota kasinolta toiselle. Jollain kasinolla voi olla sata peliä tietyltä pelintarjoajalta. Toisella puolestaan parikymmentä.
Nettikasinoiden alkuaikoina ihmiset olivat kasinouskollisia, koska tarjontaa oli vähän. Niitä pelejä pelattiin, jotka sieltä löytyivät. Nykyään pelaaminen on menemässä yhä enemmän siihen suuntaan, että pelaajat hakeutuvat tiettyjen pelivalmistajien pelien pariin. Tämä osoittaa muutoksen suhtautumisessa rahapelaamiseen syvällisemmällä tasolla.
Tarkista aina pelilisenssi
Voittamisen suhteen olennaisin seikka liittyy turvallisuuden kanssa aina pelilisenssiin. ETA-maiden lisenssit ovat parhaita ja luotettavimpia, koska näiden viranomaiset valvovat tarkasti mitä kasinoilla tapahtuu. Lisäksi mahdollisesti irronneista voitoista ei tarvitse ilmoittaa Suomen verottajalle.
Tilanne on tyystin erilainen silloin, jos pelaa kasinolla, jolla ei ole ETA-maan pelilisenssiä. Yleisin esimerkki tällaisesta on Curacaon lisenssi. Vaikka on olemassa kasinoita, jotka ovat turvallisia myös tämän pelilisenssin alla, joutuu voitoistaan maksamaan verot. Nettikasinoilta voi voittaa pulleasti hilloa, mutta jos niistä joutuu maksamaan puolet verottajalle, katoaa pelaamisestakin mielekkyys hyvin äkkiä.
Yhteenveto
Voittaminen nettikasinoilla ei ole ikinä niin helppoa kuin fantasioissaan haluaisi kuvitella. Kasinot eivät ole huijausta, ja peleistä voi oikeasti voittaa hyvinkin paljon rahaa. Pelaamisen suuri innoitus on tietysti isojen pottien nappaaminen, eikä moni asia tunnu yhtä kutkuttavalta kuin sen seuraavan kierroksen odottelu. Maltti on kuitenkin rahapeleissä elintärkeää.
Voittamisen mahdollisuuksia voi yrittää parantaa pelaamalla vastuullisesti ja realistisella pelikassalla. Pelaa korkean palautusprosentin pelejä. Näin varmistat sen, ettei pelikassa tyrehdy ainakaan ihan yhtäkkisesti. Tässä avittaa myös se, ettei pelaa mahdottoman korkean volatiliteetin pelejä.
Kasinoissa on eroja ja sama pätee myös bonuksiin ja kampanjoihin. Sikaa ei kannata koskaan ostaa säkissä, onhan kyse nimenomaan sinun rahoistasi. Tarjontaa meille suomalaisille on pilvin pimein ja runsaudenpula voi helposti sokaista kokeneemmankin pelaajan. Voittaminen on toki rahapelaamisen suurimpia motivaatioita, mutta pelaamisen suhteen maltti on kuitenkin aina valttia. Rahansa voi aina hävitä ja siksi oman toiminnan kontrolloiminen on kannattavaa.
Vastuullista pelaamista ei siis voida koskaan liiaksi korostaa. Tärkeä osa tätä realistisesti pelaamiseen suhtautumista on se, ettei anna liikaa sijaa taikauskoisuudelle. Pelit ovat maagisia ja koukuttavia, mutta kellonajat eivät ole merkityksellisiä. Peliautomaateilla ei myöskään ole omaa tahtoa, eivätkä ne voi olla huonolla tai hyvällä tuulella. Liiallisen pelaamisen lopputulema on henkisellä ja lompakkotasolla pitkässä juoksussa varmasti huonojen fiilisten tae. Sellaista kannattaa välttää. Parhaimmillaan pelaaminen on ennen muuta leppoisaa viihdettä.