Suomalaisen voittoputki Casumolla - Kuinka 100 euroa muuttui lähes 180 000 euroksi

Päivitetty: 28.12.2020

Toisinaan jotakuta meistä pelaajista onnistaa nettikasinolla tavallista paremmin. Yksi voittaa onnekkaasti suuremman summan rahaa kertapyöräytyksellä, kun joku toinen taas voi kääräistä sievoiset summat rahaa itselleen muutaman päivän kuluessa. Silloin puhutaan todellisesta voittoputkesta, josta useimmat pelaajat voivat vain haaveilla.

Voittoputkista on olemassa monen monta hienoa esimerkkiä. Tällä kerralla poimimme tarinan noin vuoden takaisesta useamman voiton sumasta, jonka eräs Casumon suomalaispelaaja onnistui käymään läpi. Tästä voitosta kerrottiin jo tuoreeltaan Casumon sivuilla, mutta nyt haluamme jakaa tarinan myös teidän kanssanne – on se sen verran mahtava.

Onnekas suomalaispelaaja onnistui nappaamaan Casumolta lähes 180 000 euroa vain sadan euron talletuksella. Tämä sankarillinen suomalainen ei halunnut missään vaiheessa kertoa nimeään julkisuuteen. Se on itse asiassa meille suomalaisille hyvin ominaista: kell’ onni on, se onnen kätkeköön. Toisin on esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja eritoten USA:ssa, jossa suuria voittoja nappaavat astelevat usein suoraan parrasvaloihin.

Casumon blogikirjoituksessa voittajasta käytettiin nimitystä Herra P. Mitä hän sitten oikein todellisuudessa voitti ja mistä? Ja vieläkin tärkeämpänä kysymyksenä, millaisella omalla panostuksella?

Yhteensä Herra P talletti Casumon pelitililleen neljänä päivänä yhteensä 100 euroa, ja kaikki tapahtui vuoden 2018 kesäkuussa. Tarkalleen ottaen mystinen herra P teki talletukset 22.-30. kesäkuuta.

Onnekas Herra P poimi voittoja neljästä eri pelistä: meidänkin suosikkimme Fat Rabbit, Diamond Mine, Sakura Fortune sekä Wild Swarn. Näistä peleistä hän saalisti lopulta huikeat 179 669 euroa riihikuivaa rahaa.

Aikamoinen tuuri, että saa kerättyä noin suuren summan rahaa vain muutaman peräkkäisen päivän aikana. Tämä on kuitenkin loistava osoitus siitä, miten nettikasinoilla ei vain koskaan voi tietää, miten käy. Se onkin pelaamisen suola. Saija, Valletta

Mitä voittaja tuumi itse

Casumon henkilökunta pani toki merkille voitokkaan putken ja halusi, kuten asiaan kuuluukin, muistaa voittajaa henkilökohtaisesti. He siis soittivat tälle ja onnittelivat voitoista. Herra P oli positiivisesti yllättynyt Casumon yhteydenotosta, kuten varmasti valtaosa pelaajista olisi. Tällainen huomioiminen on kuitenkin osoitus siitä, että asiakas on oikeasti tärkeä ja merkityksellinen.

Herra P kertoi Casumolle onnittelupuhelussa, ettei hän ollut koskaan aikaisemmin voittanut näin suurta summaa rahaa. Ensimmäinen suurempi voitto oli osunut kohdalle tilanteessa, jossa hän oli samanaikaisesti seurannut jalkapalloa. Ruudulle oli ilmestynyt isosta voitosta kertova voittoviesti, jolloin Herra P oli alkanut nauraa ja tokaissut vaimolleen hyvän voiton tulleen.

Seuraavien päivien aikana Herra P oli testannut myös muita hedelmäpelejä kuin sitä, joista ensimmäinen suurempi voitto oli siunaantunut. Eikä aikaakaan, kun onni osui jälleen kohdalle. Kaiken kaikkiaan Herra P kahmaisi itselleen kasinopeleistä hippusen vajaat 180 000 euroa.

Mihin hän sitten kertoi rahat käyttävänsä? Casumon onnittelusoiton aikana Herra P ei vielä osannut kertoa sitä, mitä hän aikoisi voittorahoillaan tehdä. Kertomansa mukaan jotakin pientä juhlanpoikasta olisi tiedossa, mutta ei mitään sen kummallisempaa. Herra P:n tarkoituksena oli käyttää rahat hyvällä tavalla. Tarina ei kerro, miten rahojen on lopulta käynyt.

Ihan huippua. Olen muutamalle asiakkaalle soittanut vastaavassa tilanteessa. Hyvän voiton jälkeen sitä ei voi uskoa, että seuraisi toinen iso osuma. Sitä ikään kuin vielä vähän kokeilee onneaan ja voittoja vain tuleekin lisää. Olle, Valletta

Pelit tarkemmassa syynissä

Millaisista peleistä Herra P:n riemukkaat voitot tulivat? Nyt kerromme jokaisesta pelistä sen tärkeimmät speksit. Tutustu ihmeessä peleihin, ja käy kokeilemassa niitä, jos et vielä ole niitä pelannut. Kuka tietää, vaikka seuraavat suuremmat voitot napsahtaisivat sinulle juurikin näistä peleistä.

Fat Rabbit

Fat Rabbit on Push Gamingin maaliskuussa 2018 julkaisema värikäs slotti, jossa pääosaa esittää pullea valkoinen kani. Päätähden lisäksi 5×5-muotoon asetellulla peliruudukolla vilisevät symboleina heinäpaalit, vesiämpäri ja vihainen maanviljelijä. Panoksia tässä slotissa pääsee asettamaan 25 sentistä aina 100 euroon saakka.

Jos saat viisi maanviljelijää voittolinjalle, saat panoksesi takaisin jopa 20-kertaisesti. Erityisen hauskaksi Fat Rabbitin tekevät sen muutamat bonusominaisuudet, joiden avulla voittopottia pääsee kerryttämään mukavasti. Wildina pelissä toimii porkkana, ja ilmaiskierrokset käynnistyvät, kun pupu osuu rullille samaan aikaan porkkanoiden kanssa.

Ilmaiskierrostoiminnon aikana näet pupujussin loikkivan halki kiekkojen ja napsivan porkkanoita suuhunsa kasvaen samalla jättimäiseksi rouskuttelijaksi, joka epäilemättä ajaa maajussin epätoivoon, mutta tuo pelaajille hillittömiä voittoja.

Harvest-niminen toiminto aktivoituu täysin satunnaisesti, eli se voi yllättää missä tahansa vaiheessa peliä. Et voi olla huomaamatta tätä toimintoa, sillä siinä valtava traktori kyntää halki peliruudukon ja istuttaa porkkanoita eli wildeja.

Push Gamingin Fat Rabbit on tosi hauska peli

Diamond Mine

Blueprintin toukokuussa 2018 julkaisema Diamond Mine sisältää Big Time Gamingin kehittämän MegaWays™-ominaisuuden. Sen avulla perinteiset voittolinjat voidaan unohtaa, ja niiden sijasta voittotapoja muodostuu yhteensä huikeat 117 649 kappaletta.

Kuten nimestä voi jo päätellä, tässä slotissa seikkaillaan timanttikaivoksen uumenissa ja louhitaan sieltä aarteita. Panokset Diamond Minessa ovat 20 sentistä aina 100 euroon asti. Teoreettinen voittoprosentti on ihan mukava 96,43.

Diamond Minen parhaita ominaisuuksia ovat mysteerisymboli ja ilmaiskierrokset. Ensimmäisenä mainittu on TNT-tynnyri, joka voi ilmestyä mihin tahansa ja koska tahansa. Se muuttuu komboihin paremmin sopivaksi symboliksi ja täydentää mahdollisia voittoyhdistelmiä.

Ilmaiskierroksia saat neljän tai useamman scatterin avulla ensin 12 kappaletta. Mikäli onnistut saamaan ilmaisten kierrosten aikana vielä lisää scattereita, palkitaan sinut aina viidellä lisäkierroksella.

Wild Swarm

Push Gamingin kesäkuussa 2018 julkaisema Wild Swarm on juuri se slotti, josta Herra P nappasi voittoputkensa ensimmäisen suuremman voiton. Tämä ei ole mikään ihme, sillä tämän pelin volatiliteetti on korkea ja palautusprosenttikin huikea 97,03.

Pienimmillään voit panostaa slottiin 20 senttiä ja korkeimmillaan jopa 100 euroa. Keloilla näet kukkia, mehiläisiä ja korttipakasta tuttuja symboleita. Pelissä on voittokertoimia, wildeja sekä scattereita.

Ilmaiskierrostoiminto on Wild Swarmissa todella hauska. Se käynnistyy, kun kolme tai sitä useampi pesän symboli ilmestyy voittolinjalle. Lisäksi se voi käynnistyä myös Pick-ominaisuudella. Parasta tämän pelin ilmaiskierroksissa on se, että niiden aikana saamasi mehiläiswildit liiskautuvat paikalleen sticky wildeiksi. Ne jäävät lukituiksi siihen asti, että jokainen ilmaiskierros on käytetty. Mieti, millaiset voittomahdollisuudet tässä on.

Pick-ominaisuus käynnistyy silloin, kun saat aarrearkkusymbolin mille tahansa alueelle keloilla. Saat valita jonkin viidestä piilotetusta pikapalkinnosta, ja voit voittaa käteispalkintoja, ilmaiskierroksia ja voittokertoimia.

Eikä sovi unohtaa Swarm Mode -toimintoa. Se aktivoituu peruspelin aikana. Mikäli pörriäinen laskeutuu johonkin kohtaa peruspeliä, lentää se mehiläispesään. Kun pesä on täynnä, parvi saattaa villiintyä. Siitä taas seuraa varsinainen Swarm-toiminto, joka tuottaa sticky wildeja sekä 10 ilmaiskierrosta. Kerrankin sitä oikein toivoo osuvansa mehiläisparveen.

Push Gaming Wild Swarm on viihdyttävä

Sakura Fortune

Quickspinin vuonna 2017 julkaisema Sakura Fortune on tuttu näky monella nettikasinolla. Sen aasialaisteema, korkea palautusprosentti ja varianssi tekevät siitä mielenkiintoisen slotin, johon pelaajat palaavat kerta toisensa jälkeen.

Pelin ideana on auttaa korkea-arvoista japanilaisprinsessaa taistelemaan ilkeitä hallitsijoita vastaan. Pelissä on viisi kelaa ja neljä riviä, ja voittolinjojakin löytyy jopa 40 kappaletta. Sakura Fortunen parhaita ominaisuuksia ovat sen uudelleenpyöräytykset, ilmaiskierrokset ja Mystery Nudge.

Uudelleenpyöräytystoiminto aktivoituu, kun saat vähintään kaksi wildia eli puna-asuista prinsessaa keloille. Wildit lukittautuvat ja uusi kierros starttaa. Jos wildit ilmestyvät keloille vain osittain, voivat ne Mystery Nudgen avulla tullakin täysiksi pinoiksi.

Ilmaiskierrokset puolestaan aktivoituvat, mikäli saat keloille vähintään kolme scatteria. Kun saat ilmaiskierrosten aikana keloille prinsessasymbolin, valtaa se koko rullan ja jähmettyy paikoilleen. Saat siitä hyvästä myös yhden lisäilmaiskierroksen. Sama jatkuu aina siihen asti, että ilmaiskierrospeli päättyy.

Quickspin Sakura Fortune

Ei muuta kuin voittoja tavoittelemaan

Kuten Casumon jakama iloinen uutinen kasinonsa voittajasta kertoo, ovat nettikasinot täynnä upeita voittajia ja heidän mieleenpainuvia tarinoitaan. Pelatessa onkin hyvä muistaa, että vaikka moni pelaaja nappaa todella suuren potin kertarytinällä yhdellä pyöräytyksellä, on hyvin mahdollista kasvattaa voittoja myös pidemmällä aikavälillä. Tästä Herra P:n tarina on loistava esimerkki.

Toimituksemme nosti tämän vuoden takaisen jutun esille, koska se on hauska. Se on myös loistava osoitus siitä, miten aina ei kannata pelata vain niitä kaikista tunnetuimpia tai suosituimpia slotteja. Herra P:n tapauksessakin kolme peliä neljästä oli vasta hetkeä aiemmin julkaistuja, tuossa vaiheessa takuulla hieman tuntemattomampia slotteja.

Kokeile siis rohkeasti myös uusia kolikkopelejä ja astu toisinaan pois omalta mukavuusalueeltasi. Suuret voitot voivat lymytä siellä, mistä niitä vähiten odottaa löytävänsä.

Lisää artikkeleita