Joulukuun 2019 parhaat uudet pelit

Päivitetty: 28.12.2023

Tämän vuosituhannen toinen vuosikymmen päättyi melkoiseen slottien ilotulitukseen. Kuten aina, joulukuun aikana runsaslukuinen joukko pelivalmistajia toimitti markkinoille jouluteemaisia slotteja. Tämä artikkeli ei pureudu niihin, koska kyseisiä sesonkipelejä ei pelaa kovinkaan jouluintoilija enää loppiaisen jälkeen.

Isoista pelifirmoista etenkin Play’n Go teki väkevän vaikutuksen. Samaa voidaan sanoa myös ELK Studiosilta, jonka tavaramerkkeihin on kuulunut viime vuodet verkkaisempi julkaisutahti. Tämä ei haitanne, sillä määrä ani harvoin on laatua syrjään sysännyt.

Joulupukki pois lukien vuoden viimeinen kuukausi tarjosi Megaways-mekaniikan pelejä. Slottien teemat vaihtelivat laidasta laitaan ja selkeää punaista lankaa ei juuri ollut. Ennen kuin pukki jakoi lahjoja koko maailmalle, kaksi erinomaista Egypti-teemaista slottia näki päivänvalon. Brändislotteja tuntuu julkaistun rahtusen verran normaalia vähemmän. Samaa voidaan sanoa myös perinteisistä retrohenkeen tehdyistä hedelmäpeleistä, joita yleensä ilmaantuu pelattavaksi kuukaudesta riippumatta.

Merkille pantavia seikkoja jouluajan pelitarjonnassa oli selkeästi se, että valtava läjä pienempiäkin pelintarjoajia teki parhaansa päästäkseen joulukuun parhaiden pelien joukkoon. Pitkälle yli toistasataa uutukaista pelijulkaisua on valtava määrä. Pitkäjänteinen perehtyminen kuukauden aikana julkaistuihin peleihin vaati melkoisesti aikaa.

Artikkelista ilmenevä ja pieteetillä analysoitu kovin kahdeksikko pitää sisällään monipuolisen kattauksen mitä erinomaisinta slottiviihdettä. Korkean volatiliteetin ja ison voittopotentiaalin pelit veivät päättyneen vuosikymmenen lopulla parhaiden pelien pystit raadin mielestä.

Katso täältä turvalliset nettikasinot uutuuspelien kokeiluun!

Sisällysluetteloarrow-icon

 

finns golden tavern netent slotti

1. NetEnt: Finn’s Golden Tavern

Yksi NetEntin hienoimmista ja luovimmista peleistä koskaan sai joulukuussa arvoisensa jatko-osan. Finn and the Swirly Spin oli syksyn 2017 julkaisustaan lähtien hitti ja sen suosio on jatkunut tasaisena myös uudelle vuosikymmenelle asti.

Jatkoa saaneet pelit ovat usein lähinnä haaleita haamuja edeltäjiinsä verrattuna ja niillä pyritään niistämään toimivaksi havaitun brändin faneilta hilut taskuista. Finn’s Golden Tavern on kuitenkin tyystin toista maata. Pelikokemuksen osalta voidaan sanoa, että kyseessä on vähintäänkin oikein viihteellinen slotti.

Ykkösosalle uskollisena tämäkin slotti on vailla perinteisiä keloja ja voittolinjoja. Mekaniikka perustuu spiraalille pelilaudalle, jossa symbolit etenevät kehää kiertäen. Kolme samaa symbolia peräkanaa tuo voiton ja symbolijono etenee jokaisen voiton voimasta kohti keskipistettä. Sinne päästäkseen tulee saada melkoisen monta voittoa putkeen, mutta mikäli aarrearkkusymbolilla pääsee maaliin, ilmaiskierrokset ryöpsähtävät käyntiin.

Ilmaiskierrosten avulla metsästetään pelin isoimpia voittoja. Viisi maksuvapaata pyöräytystä saa heti kättelyssä, ja ne on mahdollista laukaista myös uudelleen. Jos onnistuu saamaan viisi voittoa ilmaiskierroksilla, voittokerroin nousee yhdellä pykälällä tuoden entistä pulleampia rahasäkkejä.

Siinä missä Finn’s Golden Tavern liikkui fantasiamaailmassa ja pelin nimikkosankari soitteli huilua letkeästi päästäkseen taika-avaimen avulla pilvien päällä sijaitsevaan ilmaiskierrosten taikamaailmaan, tässä pelissä ollaan puhtaasti ryyppyhommissa irlantilaisessa tavernassa. Laulu raikaa ja tuttu tunnari soi uudella pubikuoron hoilaamalla sovituksella höystettynä. Animaatioihin taiteiltu miljöö on maalattu taitavalla siveltimellä ja se on luonut tähän peliin hyvin silmiä hivelevän kokonaisuuden.

Kapakkamainen tunnelma on erittäin viimeistelty erilaisten kolpakoiden, kolikoiden ja aarrearkkujen toimittaessa symbolien virkaa. Hauskaa on toki sekin, että jos meinaa sammua pelatessaan, Finn koputtaa pöytään ja käskee heräämään. Kuivin suin ei tarvitse tätä peliä pelatessa olla, ja vaikka pyörää ei ole keksitty uudelleen, Finnin uusi seikkailu tempaisee mukaansa.

Merkittävimpiä eroavaisuuksia aiempaan on voittopotin suuruus, joka on tässä uutukaisessa nostettu 500-kertaisesta 1000-kertaiseen suurimman potentiaalisen panosvoiton osalta. Spiraalin symbolimekaniikan viehätys kestää kulutusta ja tämän kolikkopelin pariin palaa epäilemättä erittäin herkästi. Pelielämyksen miellyttävyys on ylipäätään todella korkealla tasolla. Todettakoon lopuksi, ettei Finn’s Golden Tavern keskitason volatiliteetin myötä sovellu optimaalisimmalla tavalla ison pelikassan kasinosankareille.

  • Julkaistu 4.12.2019
  • Keskitason volatiliteetti
  • 5 kelan 5 rivin spiraalislotti
  • Palautusprosentti 96,1%
  • Maksimaalinen kolikkovoitto 500 000
monopoly megaways big time gaming slotti

2. Big Time Gaming: Monopoly Megaways

Maailman myydyimmän lautapelin modernit versiot kansoittivat ryminällä parhaat nettikasinot vuoden 2019 aikana. Evolution Gaming -pelivalmistajan Monopoly Live valittiin vuoden peliksi ja samoille apajille iski joulukuussa australialainen Big Time Gaming omalla Monopoly Megaways -slotillaan. Toteutus on luovan raikas ja tälle mojovan volatiliteetin pelille ei ole vaikea povata pitkäkestoista menestystä.

Suosituimpien kolikko- ja pöytäpelien lista vaihtelee maittain. Monopoly on kuitenkin kiistatta sellainen peli, joka puhuttelee ihmisiä uskontokunnasta riippumatta. Vuodesta 1935 peli-intoilijoita viihdyttänyt Monopoly soveltuu kunnon rahapelaamiseen erittäin hyvin ja on mukava huomata, että tämä Megaways-uutukainen on tehty hyvällä maulla ja ajatuksella.

Pelivalmistaja, joka tuli tunnetuksi vuoden 2016 Bonanza-pelistä löytyneen Megaways-mekaniikan myötä, tuo tässä slotissa samat ominaisuudet myös Monopolyn maailmaan. Ratkaisu on nerokas, sillä perinteinen kelojen ja voittolinjojen pelimekaniikka tuskin voisi toimia niin hyvin kuin mitä tämän peliautomaatin parissa voi kokea.

Kuten muissakin samaisen mekaniikan peleissä, Monopoly Megawayssa yhdelle kelalle voi ilmestyä kahdesta kahdeksaan symbolia. Niiden koot vaihtelevat ja voittokombinaatioiden määrä on suunnatonta kokoluokkaa.

Pelin visuaalinen puoli on uskollinen vanhalle lautapelille ja sen arvokkaimmat symbolit ovat pelinappuloista tutut silinteri, taistelulaiva, vanhan liiton avoauto ja terrieri. Jokainen symbolikombinaatioilla saatu voitto räjäyttää vanhat pois ja uusia vyöryy tilalle. Jokainen voitto liikuttaa Mr. Monopolya varsinaisen peliautomaatin alapuolelta löytyvällä pelilaudalla eteenpäin.

Kolmella perättäisellä voitolla saa rakennettua talon sille kadulle, johon tupsahtaa. Joka kerta kun saa haalittua viisi taloa kasaan, pääsee ilmaiskierroksille kokeilemaan onneaan isojen voittojen metsästyksessä. Peruspelissä sattuma- ja yhteismaat tuovat erilaista potkua peliin, mutta on päivän selvää, että ilmaiskierroksilla ne megaluokan voitot ovat oikeasti mahdollisia.

Kun onnistuu pääsemään ilmaiskierroksille, saadut talot nostavat voittokerrointa. Parhaimmillaan kerroin voitolle voi nousta useisiin kymmeniin. Mikäli vain kerättynä, vesi- ja sähkölaitos korottavat voittokerrointa palan painikkeeksi. Juna-asemat puolestaan lisäävät saatuja ilmaiskierroksia. Sattumakortti tuo joko viisi ilmaiskierrosta, vie uuteen osoitteeseen tai suo kierroksen Max Megaways -voiton metsästyksessä.

Mikäli perinteinen Monopoly-peli on kutkuttanut mieltä ja kuulunut suosikkeihin, tätä kolikkopeliä ei yksinkertaisesti voi missata. Ilman jackpotiakin voidaan sanoa, että kyseessä on koko vuoden 2019 kovimpia pelejä.

  • Julkaistu 4.12.2019
  • Korkea volatiliteetti
  • Megaways 117 649
  • Palautusprosentti 96,39%
  • Maksimaalinen kolikkovoitto 250 000
cygnus elk studios slotti

3. ELK Studios: Cygnus

ELK Studiosilta on ollut lupa odottaa ensiluokkaisia pelisensaatioita aina siitä asti, kun legendaarinen Wild Toro valittiin 2017 vuoden peliksi EGR Awardseilla. Upouusi Cygnus saapui nettikasinoille joulukuun alkupuolella ja se on melkoista karkkia kaikille tämän pelivalmistajan faneille. Sitä se on myös niille, jotka tykkäävät erityisen korkean volatiliteetin sloteista.

Kreikkalaisessa muinaistarustossa merkittävä Cygnuksen joutsentähdistö on antanut nimensä tälle slotille. Kolikkopelimaailmasta tuttua eri mytologioiden yhdistelemistä toteuttaa muinaisen Egyptin pyramidimiljöö, jonka edessä olevien kahden obeliskin välissä itse peli pyörii. Symbolit ovat klassisia aavikkovaltakunnan edustajia kameleista Thoth-jumalan viisautta symboloivaan ibis-lintuun.

Kiinnittyvien wildien, 5000-kertaisen maksimipanosvoiton ja ilmaiskierrosten osalta pelissä mennään kutakuinkin perinteisten eeppisten slottien rajapintaa pitkin. Voittokertoimet ovat yksi erityisen tiukka elementti Cygnus-kolikkopelissä. X-merkkiset scatterit lisäävät niitä mukavasti aina 64-kertaiseen panosvoittoon asti.

Bonussymboli Cygnus vyöryessään vasempaan sfinksiin, avaa bonuspelin seitsemän pelikierroksen voimin. Bonuspeliä pelataan kahdeksan kerroksen korkeudelta, jolloin voittavien symbolikuvioiden potentiaali maksimoituu. Uudelleen triggeröityminen on myös mahdollista ja tällöin puhutaan erittäin isoista voittopoteista.

Se mistä tämä slotti tullaan erityisesti muistamaan on painovoimaan perustuva pelimekaniikka. Voiton tuovan symboliyhdistelmän jälkeen peliin jääneet symbolit vyöryvät uusille paikoille. Tätä erikoisuutta ei ole toistaiseksi koettu vielä muiden pelivalmistajien sloteissa.

Lopputulos on viimeistä piirtoa myöten erittäin tyylitellyn oloinen teos, jota antaumuksella työstetty musiikillinen anti tahdittaa erinomaisen huumaavasti eteenpäin. Niilin soljuva liplatus tasoittaa adrenaliinitasoja ehkä hivenen eli juuri sopivasti.

ELK Studiosin tavaramerkki eli panostusstrategiat helpottavat eri tyyppisten pelaajien pelielämysten maksimointia. Cygnus iskee ja sementoi asemansa tämän pelivalmistajan ykköspelinä yhtä tiukasti kuin Kheopsin pyramidi on aikoinaan juntattu Kairon kupeeseen.

  • Julkaistu 3.12.2019
  • Korkea volatiliteetti
  • 4096 voittotapaa
  • Palautusprosentti 96,1%
  • Maksimaalinen kolikkovoitto 500 000
ank of anubis play'n go slotti

4. Play’n GO: Ankh of Anubis

Egypti-teemaisten slottien kruunaamaton kuningas Play’n Go teki sen mitä siltä odotettiin. Vuoden lopulle oli huhuiltu yhtä vuoden pelitapauksista. Ankh of Anubis julkaistiin ennen Suomen itsenäisyyspäivää ja se on siitä asti ollut kovassa kulutuksessa erityisesti niillä, joiden adrenaliinitasot nousevat vain korkeiden volatiliteetin pelien voimasta.

Verrattuna samaisen pelivalmistajan kaikkien aikojen klassikkoon eli Book of Deadiin, tämä slotti tarjoilee korkeamman tason pelijännitystä. Maksimaalinen kolikkovoitto on kaksi kertaa isompi ja palan painikkeeksi pääsee nautiskelemaan loisteliaan tasokkaasta taiteellisesta toteutuksesta.

Peruspelissä parasta antia on Anubiksen magia, jonka avulla keloille lentelee satunnaisesti wildeja. Luonnollisesti isovoittoisesta pelistä kun on kyse, pelaajan näpit hikoilevat scattereiden takia. Kolmella pääsee ilmaiskierroksille. Parhaimmillaan niitä voi saada 20 kappaletta. Parasta kaikessa toki on se, että ilmaisia pyöräytyksiä voi saada lisää myös ilmaiskierrospelin tuoksinassa.

Näiden aikana huomio kiinnittyy ensimmäisen kelan päälle, jonne tupsahtaa wild-mittari. Sen täyttyessä muinaisegyptiksi elämää tarkoittavista Ankh-symboleista, keloille sinkoaa viisi wildia.

Tässä pelissä sensaatioarvo on maksimaalinen ilmaiskierroksilla, joiden avulla metsästetään suunnattomia voittopotteja. Anubiksen musiikillinen maailma on mieletön sekoitus perinteistä Niilin alueen mystistä perinnemusiikkitunnelmointia yhdistettynä Tron-elokuvasta tuttuun Daft Punkin mestaroimaan orkestrointiin. Jos pelkkä Egypti ei ollut riittävän myyttinen, avaruudellinen lisäelementti lentävine lautasineen tuo siihen aimo annoksen lisää kosmista ällistyttävyyttä.

Teoreettisen palautusprosentin perusteella tätä peliä ei kukaan pelaa. Faaraoksi voi päästä 15 000-kertaisen panosvoiton myötä. Pelissä, jossa panostusvaihtoehdot ovat euron kymmenesosasta 40 euroon asti on mahdollista kääriä massia suorastaan mielin määrin. Tämä slotti on luonnollinen valinta niille, joita Book of Deadin banaali jatko-osa Legacy of Dead ei vuoden 2019 loppusyksyllä inspiroinut.

  • Julkaistu 5.12.2019
  • Erittäin korkea volatiliteetti
  • 576 voittolinjaa
  • Palautusprosentti 94,2%
  • Maksimaalinen kolikkovoitto 1 500 000
skulls up quickspin slotti

5. Quickspin: Skulls Up!

Käännä kaljaasi tyyrpuuriin ja löydä itsesi Karibian meren aallokoista. Keskellä pimeintä talvea teleporttaus trooppisille ja rahakkaille vesille kuulostaa erinomaiselta idealta. Merirosvoteemaiset pelit ovat oma lukunsa nettikasinoilla ja kyllähän niihin aina syntyy vahva suuren aarteen assosiaatio. Sellaista pääsee metsästämään seitsemällä merellä Quickspinin uutuuspelissä nimeltä Skulls Up!

Tämä laivamatka ei jätä Tallinnan lautan lailla kylmäksi. Tyylitellyn värikkään hauskasta slottiviihteestä on saatu kutkuttavan voittopotentiaalin ja kelpo ominaisuuksien suosiollisella säestyksellä varsin raikas pelielämys.

Skulls Up! lähtee liikkeelle 5 kelan ja 3 rivin sekä 243 voittotavan kautta. Pelin nimestä kumpuavat liekehtivät pääkallot muuttavat mekaniikkaa niin, että keloja ja voittotapoja tulee entistä enemmän. Ilmaiskierrosominaisuus on meriseikkailun antoisinta antia ja parhaimmillaan voi saada mukavat 16 ilmaista pyöräytystä. Aarrejahti on tässä korkean volatiliteetin slotissa kaiken perusta, sillä eihän kunnon piraatti miekkaansa heiluttele pikkuhilujen tähden.

Uudelleenpyöritykset ja muuttuva pelikentän mekaniikka pitävät huolen, ettei tylsää ehdi tulla ja voittopotentiaali on himoja herättävän korkea. Volatiliteetti on Skulls Upissa melkoisen korkea ja panostusvaihtoehdot liikkuvat 10 sentistä sataan euroon. Tämä kolikkopeli antaa valinnanvaraa monenlaisille pelikassoille ja -sessioille.

Sarjakuvamainen toteutus on tuttua tälle pelintuottajalle, ja meribandiittien slotin kohdalla visuaalinen ilme, tunnelma ja pelin mekaniikka korreloivat saumattomasti keskenään. Näin onkin saatu yksi vuoden 2019 miellyttävimmistä rosvoseikkailuista aikaan ja pelin voidaan myös povata kestävän aikaa niin kuin kapteeni Mustaparran merirosvolegenda ikään.

  • Julkaistu 16.12.2019
  • Korkea volatiliteetti
  • 5 kelaa 3 riviä 243 voittolinjaa
  • Palautusprosentti 96,26%
  • Maksimaalinen kolikkovoitto 365 000
buffalo king pragmatic play slotti

6. Pragmatic Play: Buffalo King

Pragmatic Play päätti joulukuussa vuosikymmenensä melkoisiin eläinkarkeloihin. Sen tunnistettavimpiin kuuluvat slotit Mustang Gold ja Safari King saivat loogista jatkumoa Buffalo Kingin myötä. Paluu preerialle ei tarjoa mitään uutta tai ällistyttävää, mutta takuuvarmasti kovan tason adrenaliinipiikkejä kaikille isojen voittopottien kurottelijoille. 93 750-kertainen maksimaalinen panosvoitto herättää todennäköisesti kaikki kuolleetkin cowboyt henkiin.

4096 voittotavan slotissa pelin henki on selkeä ja yksinkertainen. Sopivilla symboliyhdistelmillä tavoitellaan aina vain isompia voittopotteja. Preerian arvokkain otus on pelin nimikkokaveri eli itse puhveli. Karun ja armottoman luontomaiseman muita staroja ovat kotka, puuma, preeriasusi ja häkellyttävästi myös hirvi. Wildit tuovat oman mausteensa tähän auringon paahtamaan slottiin, mutta isoimmat sensaatiot tulevat luonnollisesti ilmaiskierroksien aikana.

Ilmaiskierroksia voi saada kuudella bonussymbolilla täysin käsittämättömät 100 kappaletta. Aivan heti ei tule mieleen toista näin ison voittopotentiaalin slottia saati sellaista, jossa voisi kertalaakista nyhtää satapäin maksuttomia pyöräytyksiä. Ilmaiskierrokset on mahdollista saada ladatuksi uudelleen, mikä on jo pelkästään ajatuksena todella hiostuttava. Mielekkäänä kuriositeettina on se, että ilmaiskierroshassutteluiden aikana wild-symbolit omaavat potteja nostattavia voittokertoimia.

Preeria on suomalaiselle yhtä perinteinen ympäristö kuin aavikko, mutta länkkärileffoja katselleet pääsevät tunnelmaan muitta mutkitta. Eläinsloteista pitävien lisäksi Buffalo King houkuttelee kaikkia niitä, joita erittäin korkean volatiliteetin kolikkopelit miellyttävät.

Buffalo Kingin maksimaalinen kolikkovoitto on saman verran kuin Suomen väkiluku, joten mistään pikkusummista ei tätä pelatessa tarvitse kisailla. Ollakseen vuoden pimeimmän päivän aikana julkaistu peli on todettava, että tätä pyöritellessä aurinko voi paistaa kirkkaammin kuin koskaan.

  • Julkaistu 21.12.2019
  • Erittäin korkea volatiliteetti
  • 6 kelaa 4 riviä 4096 voittotapaa
  • Palautusprosentti 96,06%
  • Maksimaalinen kolikkovoitto 5 625 000
arctic age microgaming slotti

7. Microgaming: Arctic Magic

Valkean joulun perään haikailleet löysivät joulukuussa nietoksia Arctic Magic -slotista. Lumisissa maisemissa pyörivä perinteinen viiden kelan peliautomaatti ei kuitenkaan aiheuta vilun väristyksiä. Keskimääräistä korkeamman volatiliteetin slotti on viihdettä joka toimii. Pelin mekaniikka on hyvin selkeä ja pelatessa suorastaan rentoutuu esimerkiksi sen mieltä korventaneen duunipäivän jälkeen.

Vahvasti tähän rauhaisaan fiilikseen vaikuttaa ehdottomasti pelin sininen kuvitus revontulineen ja komeine eläimineen. Kulminaatiopisteenä nautiskelulle toimii kuitenkin erinomaisen samettisesti puron lailla soljuva tunnusmusiikki. Tässäpä siis erinomainen vaihtoehto sinulle, joka et voi sietää rock-yhtyeiden pohjalta tehtyjä turboahdettuja kolikkopelejä.

Luonnollisesti verenpainetta saattaa kohottaa korkeahko voittopotentiaali, mutta kolikkomääräisesti se ei yllä joulukuun isovoittoisimpien pelien sarjaan. Tästä huolimatta Arctic Magic voi parhaimmillaan tuoda arktisen maagiset massit hyppysiin.

Jänis, kettu, hirvi, susi ja jääkarhu isoiten rahaa tuovana symbolina tekevät peruspelistä rauhaisan elämyksen. Magiaan käsiksi pääseminen edellyttää Arctic Magic -nimisiä wild-symboleja ja pohjantähtiä. Jälkimmäisen suosiollisella yhdistelmällä pääsee ilmaiskierroksille nautiskelemaan astetta paremmasta talviluontokokemuksesta. Mukavana yksityiskohtana voidaan mainita harvinaisempi scatter-politiikka. Kolmella pohjantähdellä pääsee ilmaiskierroksille, mutta kahdella saa joka tapauksessa ylimääräistä hilloa.

Kolmella pohjantähdellä heltiää 15 ilmaista kierrosta. Niiden aikana saadut voitot ovat kaikki kolminkertaisen kertoimen hölväämiä. Palan painikkeeksi ilmaiskierrokset voi saada heti perään uudelleen, joten näillä eväillä pääsee tämän pelin kanssa makoisiin fiiliksiin. Mikäli talviurheilu ei napostele, mutta helppotajuinen slottiviihde mukavalla eläinteemalla uppoaa, tätä kolikkopeliä voi helposti suositella kokeiltavaksi.

  • Julkaistu 12.12.2019
  • Korkea volatiliteetti
  • 5 kelaa 3 riviä 9 voittolinjaa
  • Palautusprosentti 96,1%
  • Maksimaalinen kolikkovoitto 150 000
diamond mine extra gold megaways blueprint slotti

8. Blueprint Gaming: Diamond Mine Extra Gold Megaways

Blueprint pyöräytti Big Time Gamingin kanssa yhteistyössä joulun ratoksi uuden Megaways-pelin. Kyseessä on jatko-osa Diamond Mine -kolikkopelille, josta vuonna 2018 kohistiin. Päivitettyjä versioita on mukava pelata. Etenkin silloin kun niiden sisältämät ominaisuudet ja voittojen mahdollisuudet ovat upeaa luokkaa.

Korttipakan edustajat yhdeksiköstä ässään tuovat pienempiä voittoja symboliyhdistelmillä. Hakkulapio, öljylamppu, kaivoshemmo ja timantti kovimpana perussymbolina tietävät piirun verran isompia voittopotteja, joita mysteerisymboli tukee. Jokainen pyöritys omaa parhaassa tapauksessa 117 649 eri tapaa voitolle. Siksihän näitä Megaways-mekaniikan pelejä rakastetaankin. Koko ajan sattuu ja tapahtuu, eikä tämä peli suinkaan ole poikkeus tällä saralla.

Kunnon kasinoiden kullankaivaja tietää, että ilmaiskierroksilla sitä tässäkin pelissä niitä megapotteja louhitaan. Neljällä kultaisella scatterilla irtoaa saman verran ilmaiskierroksia. Jokainen ylimääräinen scatter lisää ilmaisten kierrosten määrää peräti viidellä. Dynamiitti-wild ei scatteriksi muutu, mutta sen avulla voi saada tajuttomasti lisää voittavia symbolirykelmiä.

Kultakaivoksen kovimpia pommeja on eittämättä voittokerroin. Se nimittäin kasvaa jokaisen voiton myötä, kun ilmaiskierrokset ovat ryöpsähtäneet käyntiin. Tällä voittokertoimella ei ole mitään rajoituksia, joten kyllähän siinä sormenkynnet lentelevät pieninä biitteinä lattialle, kun jännittää Diamond Mine Extra Gold Megawaysin ilmaiskierrosten parissa.

Erikoisen tunteita herättävä ominaisuus on uhkapelipyörä. Se voi myös olla onnenpyörä. Ennen kuin pääsee pyörittelemään ilmaisia kierroksia voi valita ottaako saadut kierrokset vai uhkapelaako itselleen niitä kenties lisää! Ilmaiskierrospyörä voi isoimmillaan palkita 30 ylimääräisen pyörityksen verran.

Tässä pelissä voittomahdollisuudet ovat erittäin tuntuvat ja pelisensaatio on äärimmäisen hyvä. Erityislaatuisen suositeltava kokeiltava tämä slotti on Megaways-peleihin tykästyneille. Kultakaivoksen pelissä ei vielä ole liikaa toiston makua. Tästä iso kiitos kuuluu ilmaiskierrospyörän mukanaan tuomalle uhkapelielementille ja toki sille, että korkean volatiliteetin peliautomaatti voi tuoda taskuihin täytettä niin, että saumat ratkeavat.

  • Julkaistu 11.12.2019
  • Korkea volatiliteetti
  • 6 kelaa 7 riviä 117 649 voittotapaa
  • Palautusprosentti 96,43%
  • Maksimaalinen kolikkovoitto 200 000

Mitä tammikuun 2020 pelit tuovat tullessaan?

2020-luvulla kilpailu kolikkopelien markkinoista jatkuu kiivaana. Uusia tekijöitä ilmaantuu joka kuukausi ja pelejä tulee niin paljon, ettei niitä kaikkia ehdi välttämättä kokeilla. Pelaajien kannalta ajat ovat varsin antoisat.

Vuosikymmenen aloittava tammikuu pitää sisällään lukuisia mehukkaita pelijulkaisuja, joita odottaa vesi kielellä. Astetta raikkaammista ja vauhdikkaista peleistä tunnetun Thunderkickin huikean suosittu klassikko Esqueleto Explosivo saa heti vuoden alusta jatkoa. Jos jatko-osa yltää lähellekään alkuperäisteoksen tasoa, voidaan kyseiselle pelille povata räjähdysmäistä suosiota.

Brändislotit uupuivat tuoreiden julkaisujen listoilta joulukuussa, mutta tammikuu tuo ne ryminällä takaisin. Kurkipotkujen asiantuntijoille voidaan kertoa, että KA Gamingilta tulee The Grandmaster, joka perustuu IP Man -saagaan. Red7 tuo nettikasinoille räävittömiin Gremlins-leffoihin perustuvan kolikkopelin. Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten pienet pelivalmistajat yrittävät tosissaan haastaa suurempiaan brändislottienkin saralla.

Vuoden alun suurinta pelisensaatiota on vielä tässä vaiheessa vaikea arvioida. Tässä vaiheessa on kuitenkin jo selvää, että toisin kuin joulukuussa, tammikuun parhaissa peleissä on myös matalamman volatiliteetin slotteja.

Sokerina pohjalta nostettakoon se fakta, että NetEntin ja samalla nettikasinoiden kaikkien aikojen suosituimpiin kuuluva peli Piggy Riches saa jatkoa. Piggy Riches Megaways omaa edeltäjäänsä verrattuna huomattavasti korkeamman voittopotentiaalin. On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten tämä peli otetaan vastaan. Alkuperäinen ja laajalti rakastettu possupeli on ilahduttanut kasinopelaajia jo 10 vuoden ajan. Pystyykö Megaways-mekaniikalla kalibroitu uusi versio nousemaan niin ikään legendaksi?

Kirjoittaja: Joel Karhu

Olen vuodesta 2018 ylläpitänyt KasinoRankingia ja siinä ajassa testannut enemmän kasinoita, pelejä, pelinvalmistajia ja maksutapoja kuin jaksan laskea. Ennen KasinoRankingia työskentelin vuosia kasinoilla, joten kasinot ja koko ala ovat todella tuttuja.

Lisää artikkeleita

Käteis- kierroksia